sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Jänniä juttuja

Taas mua vietiin ton korkeemman ihmisen kans ku kuariämpäriä, mutta sehän mulle sopii. Mä tykkään kaikenlaisesta äksönistä. Ekaks mentiin tommoseen paikkaan, missä oli paljon värikkäitä vempeleitä ja kiljuvia ihmisenpentuja. Onneks ei ihminen pistäny mua minnekään kieppumaan. Paljon enemmän mä tykkäsin siitä paikasta, minne mentiin sen kiljupaikan jälkeen. Toi alempi kuva on sit sieltä.

Sielläkin oli yks ihmisenpentu, joka halus koko ajan silittää mua, mutta pääsin mä korkeemman kanssa kalaankin. Veneessä roikotin tassua laidan yli ja kokeilin, onko vesi kylmää. Sitten mä otin muutaman tunnin torkut sillä aikaa, kun ihmiset hosui semmosten kalastuskeppien kanssa.

Aamulla kävin kurkkaamassa järveen ja kumma kyllä sieltä kattoi takas kovasti saman näköinen koira kuin sieltä paljon pienemmästä vedestä Lapissa. Onkohan kaikissa vesissä saman näköiset koirat?

Sen talon ihmiset ihastui muhun niin, että nekin rupes jo höpiseen jotain niistä pennuista, joita meille ens keväänä toivotaan. Mä oon kuulemma ihan käsittämättömän fiksu näin nuoreksi koiraksi (ihminen tietysti jätti hienotunteisesti kertomatta, että mä kotona juoksentelen pianon päällä ja syön täytekyniä). Ne on joskus itse kasvattanu schäfereitä ja jotain spanieleita (mitähän ne on? Jotain espanjalaiskoiria?), mutta mä oon kuulemma niihinkin verrattuna tosi söpö ja fiksu. Ihan kiva, että ne huomas..

1 kommentti: