tiistai 29. marraskuuta 2011

Lelulaatikolla

Myrsky haastoi blogissaan muita koiria kertomaan minkälaisia leluja niillä on ja minkämoisia on niitten lempilelut. Myrsky tykkää pehmoista niinku mäkin, mutta on meillä muitakin leluja ku pehmoja. Ihmistä laiskotti sen verran, ettei se viittiny etsiä kuvaan niitä tavaroita, jotka parhaillaan lymyilee huonekalujen alla. Ne houkutellaan esiin korkeintaan siivouspäivinä ja meissä on semmosta keskipakoisvoimaa, joka heittää ne melkeen heti takasin kaappien ja nojatuolien alle..

Toi punanen kruunu tuolla vasemmalla oli pentuna sekä Ainun että Seitan lempilelu Se hieroi mukavasti hampaita, kun ne oli vaihtumassa.

Tällä hetkellä me kaikki tykätään eniten pehmoista. Siks kai ne onkin noin likasia, kun ei me aina muisteta käydä pesulla, kun ollaan tultu kurasina lenkiltä ja ruvetaan niillä leikkimään. Ainu on meistä ainoa, joka tykkää kovasti palloista ja ne on just semmosia, jotka pyrkii vinhasti pakoon kaapin alle. Siks niitä on tossa kuvassa niin vähän.

Matalampi usein marmattaa, että meillä on liian paljo leluja ja kaikki pitkin lattiaa, mut tartteehan kolmella koiralla olla kolminkertainen määrä siihen nähden, mitä yhdellä. Sitäpaitsi kuka niitä sieltä lelulaatikosta näkee ruveta valitsemaan. Tartteehan ne olla näkösällä.

6 kommenttia:

  1. Voi, kun meilläkin vois Utulla olla noin paljon leluja! Harmi vain että se tuhoaa kaikki; ainoat mitkä on kestäneet, on kumiset pallot ja köysilelu (joka sekin kyllä muistuttaa jo kohta enemmän lankakerää :D). Ja pallot tietty pakenee aina niiden huonekalujen alle piiloon eli Utu reppanan ainut lelu on tuo köysi..

    VastaaPoista
  2. No siis todellakin pitää lelut olla KAIKKI näkösällä ja heti käyttövalmiina. Niin totta! Mitä järkee on kerätä niitä koppaan? Ei mitään ja silti äippä tekee niin jatkuvasti. Mä sitten kuljen sen perässä ja järkkään ne leluset niinku ne PITÄÄ olla. Kuten teillä :D

    Joo, hyvännäkösiä leluja teillä onkin. Sitäpaitti kura on hyväksi, sanoo lääkärikin tai jotain...

    VastaaPoista
  3. Eikä! Meijän koirilla ei pysu mikään lelu ehjänä paria päivää enempää :(

    VastaaPoista
  4. Kuvan perusteella Saivalla on yksinään yhtä paljon leluja kuin teillä kolmella. :D Jospa viikonloppuna saisin aikaiseksi lelupostauksen Saikkosen blogiin..

    VastaaPoista
  5. No, koiruleilla on kyllä tapana keksiä kivaa tekemistä ilman lelujakin, tk. Meilläkin Ainu on kova "uusimaan" leluvarastoa, mutta kaikkein hauskin tavara on sen mielestä nameillä täytetty vessapaperirulla, jonka saa repiä palasiksi :)

    VastaaPoista
  6. Sä olet fisku koirapoika, Myrsky. Mä käsken kyllä matalamman lukee ton kurajutun moneen kertaan, jos se vaikka menis sillä vähitellen jakeluun.

    Vai, asuu teilläkin semmosia täystuhoja, Goto. Mäkin tykkäisin kyllä kattoo, mitä niissä leluissa on sisällä, mut kun ei matalampi anna..

    Ohhoh. Saikkonen on sit vissiin ollu useammallakin lailla kiltti, kun on saanu paljo leluja, eikä oo edes tuhonnu niitä :)

    VastaaPoista