maanantai 28. marraskuuta 2011

Tötteröpään paluu



Tollee villinä ja vapaana mä juoksentelin vielä eilen. Tänään pärähti sit karmea takaisku, kun mut vietiin sinne MAI-VET:iin ottaan tikkejä pois ja ne pisti mun päähän uuden tötterön! Se mun haava nimittäin punotti vähäsen. Ehkä syynä oli se, että se on parina päivänä lenkillä kastunu, tai sit se toinen, mitä mä en aikonu kertoo kellekkään. Mä nimittäin oon vähä nuoleskellu sitä haavaa, vaikkei olis saanu ja vaikka ihmiset on aina kieltäny, kun ne on nähny..mut kun ne langanpätkät oli niin kamalia.

Muskakisu tuli sinne klinikalle samalla. Sille tehtiin kuulemma jotain, minkä pitäis saada se lopettamaan ympäriinsä pissiminen. Kaikilta muilta meidän kisuiltahan on jo vauvantekovehkeet poistettu, mutta Muskalla ne on ollu tallella, kun ei meidän ihmiset tahdo turhaan kiusata meitä, eikä Muska olis voinu saada pentuja, kun se on ihan sisäkissa, eikä sillä oo sulhasta.

Aiemmin se on vaan kovasti lauleskellu muutaman kerran vuodessa, mutta nyt se alkoi mouruamisen lisäksi pissiä ympäri huushollia. Se yllytti muutkin kissat samaan puuhaan ja siinä oli jo ihmiset aivan hmm... liemessä. Eläinlääkäri sanoi, että toi toimenpide vois auttaa ja sitäpaitsi säästäisi Muskan mahdollisesti tulevaisuudessa kasvaimilta. Nyt me vaan toivotaan että se paranis hyvin.

Siitä mä kumminkin oon vähän katkera, että miks mulle laitettiin saman toimenpiteen jälkeen jo TOINEN tötterö, mutta Muskalle ei ensimmäistäkään.

2 kommenttia:

  1. Noh, voihan töttersströmmi! Ei varmaan oo kiva kulkee tommonen tötterö päässä. Sähän näytät semmoselta avaruustähtitieteilijältä, joka kerää tietoo sellasella satelliittilautasella vai mikä se ny onkaan.

    VastaaPoista
  2. Voi sua. Olisit malttanu olla nuolematta. Niin, nyt ei tarttis kulkea taas tötterö päässä.Koita olla reipas tyttö, vaikka onhan se kieltämättä vähän kelju kapistus. Ei sinun sitä varmaan kauan tarvi pitää.

    Leena

    VastaaPoista