Pentusuunnitelmista

Tällä kertaa äänessä onkin nyt poikkeuksellisesti Millan, eli Usman ja Seitan matalampi ihminen. Heidin kommentti edellisessä tekstissä ja lähestyvä kasvattajan peruskurssi ovat saaneet miettimään perusteellisesti näitä meidän koirien pentuasioita.

Usmaa ja Seitaa ennenhän meillä oli 15 vuotta suomenlapinkoira Sumi, kennelnimeltään Lecibsin Claudia, jonka saimme sijoitukseen Lecibsin kennelistä. Sumiin verrattuna Usma ja Seita ovat jo rakenteeltaan ja väritykseltään hyvin erilaisia. Vielä enemmän hämmästyttää ja ilahduttaa se, miten omanlaisiaan persoonia kaikki samanrotuisetkin lapinkoirat ovat. Tämä rotu taitaakin olla yksi niistä, joiden sisällä on paljon vaihtelua sekä ulkomuoto- että luonnetyypeissä.

Korkeemman ihmisen kanssa meillä on usein leikillistä vääntöä siitä, kumpi näistä koirakullanmuruistamme on "parempi", vaikka molemmat ovat tietenkin aivan yhtä rakkaita.

Miehen mielestä Usma on loistokoira älykkyytensä, toimeliaisuutensa, sporttisuutensa ja sosiaalisten taitojensa vuoksi. Lisäksi se on pienestä saakka ollut vilkkaudestaan huolimatta hyvähermoinen ja taitava sekä toisten koirien että vieraiden ihmisten kanssa.

Leireillä ja muualla ihmisten ilmoilla monet ovat ihmetelleet, eikö Usma laisinkaan hauku. Kovasti ihastelua se on saanut osakseen myös siitä, että se käyttäytyy niin rauhallisesti ja järkevästi oudoissakin tilanteissa. Haasteiden edessä Usma onkin parhaimmillaan. Se tarvitsee paljon virikkeitä, työtä ja toimintaa. Ellei niitä ole riittävästi, se kyllä haukkuaräksyttää ja paimentaa aikansa kuluksi vaikka ohikulkevia pyöräilijöitä (aita on sentään välissä). Usman kaltainen koira sopii siis nimenomaan aktiiviselle ihmiselle, joka haluaa harrastaa koiran kanssa jotain ja on valmis ottamaan sen mukaan monenlaisiin toimiin.Aggressiivisuutta Usmassa ei ole missään tilanteessa ilmennyt hitustakaan.

Seita ei innostu asioista samalla tavoin kuin Usma. Sen suhtautuminen uusiin asioihin on varovaisempaa ja joskus jopa varautunutta. Ihmisistä se tykkää kovasti, mutta se saattaa johtua myös siitä, ettei sillä ole kaksijalkaisista vielä mitään ikäviä kokemuksia. Tuota suloista nappisilmää kaikki lähinnä ihastelevat ja se antautuu ilomielin rapsuteltavaksi. Seita on kyllä Usman leikkikaverina vahvistunut ja kasvanut kovakuntoiseksi, timmiksi tytöksi. Sillä ei kuitenkaan ole samanlaista toiminnantarvetta kuin Usmalla, vaan jos mitään mielenkiintoista ei ole tekeillä, se asettuu makuulle ja ottaa tirsat.

Koska meidän vanhin koiramme Essi on TODELLA arka ja yliherkkä, vertailukohtaa löytyy, eikä Seita Essiin verrattuna olekaan mitenkään hysteerinen. Voin kuitenkin kuvitella, että jos Seitan voimakas kilpailuvietti, tietynlainen arkuus ja taipumus rähistä toisille koirille periytyisi johonkin vahvaan urospentuun, siinä voisi omistaja olla helisemässä. Tällä hetkellä Seitan luonnekin on kuitenkin vasta "kasvamassa esiin". Vielä ei tarkkaan voi sanoa, millainen koira tuosta pentumaisesta pallerosta lopulta kuoriutuu.

Lonkkakuvaukset ja silmäpeilaukset Seitalle teetetään vasta sitten, jos/kun sillä päätetään joskus teettää pentuja. Koska se on perimältään hyvin hitaasti kehittyvää lajia (isäänsä tullut) sillä ei ole vielä ollut ensimmäistäkään juoksua, eikä pentuja aiota missään tapauksessa sillä teettää ennen vuotta 2011, joten mahdollisten pikkuseitojen odottelijoiden ei kannata vielä ryhtyä henkeään pidättämään ;-)

Usmalle sen sijaan suunnittelemme pentuetta ensi kevääksi. Lonkkakuvien tuloksia tässä odotellaan ja silmäpeilaukseen Kokkolaan olisi tarkoitus varailla aikaa, kunhan tästä nyt joskus päästään Lappajärvelle asettumaan. Ykkönen isiehdokkaista on tällä hetkellä edelleen Sakke eli Finnmira's Adonis Mopedimuorin kennelistä, mutta varavaihtoehtojakin mietitään..Sakella on myös lähisuvussaan parkinvärisiä esivanhempia, joten toiveita olisi saada siitä yhdistelmästä myös lisää suklaanvärisiä koiranpalleroita. Ans ny kattoo, kuinka suunnitelmat toteutuvat..

Emännän kuntoutusta

Ei me sit Seitan kanssa päästy vielä tälläkään viikolla uuteen kotiin, eikä päässy kukaan muukaan., kun ei ne entiset asukit meinaa päästä sieltä pois ollenkaan. Korkeempi jätti meidät kotiin, kun mulla on juoksenteluaikakin, enkä mä oikeestaan enempää olis välittäny lipputankoo vahtiakaan.

Me ollaan nyt sitte yritetty kuntouttaa tota matalampaa, vaiks se onkin aika kovan työn takana. Me juostaan lujaa vähän matkaa ja jäädään sitte odotteleen, että se köntystää perässä. Heti kun se huutaa meitä, me tietysti kiltisti tullaan luo. Aika lyhkäsiä matkoja se jaksaa, mutta me on yritetty Seitan kanssa kovasti kannustaa.

Ihmistä kuulemma vähän harmittaa, kun musta tuli nyt otettua ne lonkkakuvat just ennenku mulla alkoi tää juoksenteluaika, mutta eihän me sitä silloon vielä tiedetty. Nyt voi käydä niin, että mun lonkat arvioidaan huonommiksi kuin ne oikeesti on. Tyttökoirilla juoksuaika saattaa nimittäin vähä väljentää lonkkia. No, pääasia tietysti on, että ne saranat olis niin hyvät, ettei musta vanhempana tuu tommosta kipeäkinttuista taapertelijaa ku tuo matalampi ja Essikoira..

Lapinkoira lentää

Ennen lähtöä käytiin vielä sanomassa naapurin Lempille hei. Soli vissiin kattellu vähä yleisurheilua ihmistensä kanssa, kun tuli juttua pituushypystä ja muusta semmosesta.
Mä sit näytin sille kuinka pitkälle lapinkoirat lentää. Se seuras tarkasti ja kannusti.

Katse tulevaisuuteen

Kai tässä nyt vaan tarttee ryhtyä katteleen eteenpäin ja uskoo se, että täältä lähdetään uusiin maisemiin.

Ens viikoks kuulemma Seita pääsee mukaan sinne uudelle paikkakunnalle. Mä luulen, et, kun me siskon kans mennään vähä riehuun sinne niiden entisten asukkaiden viivästyneen muuton keskelle, niin ne viimeistään saa vääntäydyttyä aidan toiselle puolelle sinne niiden uuteen kotiin.

Niin, et jos meistä ei nyt hetkeen blogissa mitään kuulu, se johtuu siitä, että me ei päästä kertoon matalammalle mitään juttuja ennenku taas ehkä ens viikoloppuna nähdään...Siihen asti pidetään hännät kippuralla!

Kotona taas

Mä oon kotona taas. Takana vähän kökkö viikko. Kun me mentiin korkeemman ihmisen ja muuttokärryn kans sinne paikkaan, missä meidän uus koti pitäis olla, siellä asuikin vielä muita ihmisiä ja talo oli täynnä kissoja ja kakkaa. Me oltiin sit käytännössä kodittomia koko viikon ja korkeemmalla oli koko ajan hirvee kiire. Ei se ehtiny mun kans lenkillekään, mut mä sit yritin olla kiltisti, vahdin välillä yhtä lipputankoo (eikä sitä muuten kukaan saanu vietyy, vaikka siitä talosta kaikkee tavaraa tuppaa katoamaankin).

Kotona Seita oli odottanu mua kuulemma hirmukauheesti. Se oli aivan innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa taas harrastaan koirapainia. Matalampi ihminen oli puolestaan hämmästyny siitä kuinka paljo mun karva oli kasvanu. Olkapäistä on jo haalee kesäkarva hävinny ja tumma suklaanruskea talvikarva tuppaa esille muualtakin. Seon tosi tuuheeta ja pehmeetä.

Metsälenkillä bongattiin naapurintäti, joka oli hirmukärpästen varalta suojautunu tollasella mörköpuvulla, mut ei me pelätty sitä yhtään. Kyllä on kiva olla taas kotona.

Kasvattajakurssille

Tänään posti toi matalammalle ihmiselle tommosen paperinivaskan, jonka kannessa lukee "Kasvattajan peruskurssi". Mitähän se meinaa ruveta kasvattaan? Kyllä mun mielestä nuo omput ainakin näyttää jo kohtalaisen hyvin kasvaneilta. Ei niitä varten luulis ainakaan lisää kasvatusoppia tarvittavan. Itsensä kasvattamiseen sen kannattais varmaan vähän enemmän keskittyä. Sen verran pöhköltä noi sen touhut toisinaan näyttää.

Tänään se on kyllä ollu mulle kiltti, antanu paljo herkkuja ja rapsutellu vattasta. Essille se välillä ärjyy, kun ne on kumpikin aina aika kärttysiä tämmösellä sadesäällä. Ihminen ei kyllä nuole kipeitä tassujansa niinku Essi, mutta aika lailla samanlaisia niitten vaivat vissiin on..Kärttyisiä muoreja molemmat.

Ilman Usmaa

Usma on ollu poissa jo kolme päivää. Aina, kun sen nimi sanotaan, mä huomaan sen kyllä, nostan korvat pystyyn ja kysyn, että MISSÄ?

Oikeestaan me ollaan kyllä pärjätty täällä aika hyvin. Matalampi ihminen on rapsutellu mua paljon. Lenkille Essi, Miisu ja Villiminttukin on päässy mukaan niin, ettei mun oo ihan yksin tarvinnu juoksennella. Essi ei mun kanssa paljo jaksa leikkii, kun se on niin vanha ja vähän kärtty, mutta kisut on aika kivoja. Mä tapaan pestä niiden korvat ja varsinkin Villiminttu leikkii välillä mun kanssa ihan koiramaisia takaa-ajoleikkejäkin.