Lapinkoira lähtee Lappiin

Arvatkaas kuka lähtee ens yönä Lappiin??? No, minä tietysti ja toi mun korkeempi ihminen. Mennään sinne pitään yks rippikoululeiri. Lastenleireillähän mä oon jo ollukki, mutta ripari mullon vielä käymättä ja pääsen nyt sitten oikein esi-isien maille sen suoritteleen.

Tää blogi jää nyt viikoks tolle matalammalle ja Seitalle. Saa sitte nähdä, kuinka ne ilman mua pärjää. Vähä mua kyllä jännittää. Kävin eilen harjottelees paimentamistakin Merrillä ja Pippinillä, mutta lampaat on kummiskin eri asia kuin ihan oikeet porot. No, ehkä mä tyydyn paimentamaan ainakin ens alkuun vaan niitä riparilaisia. Toi matalampi nimittäin väittää, että niissäkin on yleensä tekemistä tarpeeksi. Ovat vauhtiin päästessään kuulemma vikkelämpiä kuin kapallinen kirppuja..

Kasvimaan lämmitin

Meillä on kasvimaassa tommonen myyränpyydys ja taimenlämmitin. Lämmitystä maa on viime päivinä täällä kaivannutkin, mutta porkkanat ja tillit ei kuulemma oikeen hautomisesta tykkää. Perunantaimetkin paleltui, mutta eihän sitä yks kissa tietenkään ihan joka paikkaan kerkiä.

Noloo tommonen..

Nonnii, nyt se korkeempi meni sit vielä jotenkin vintturoimaan tota meidän kuvaa sillä tietokoneellaan. Vääntelis vaan omaa naamaansa. Johan tämmönen lähentelee eläinrääkkäystä ja lapinkoiran häpäisyä. Kattokaa ny, kun ollaan niinku pesukoneen linkousohjelmassa. Tästä huvista se saa kyllä viedä meidät vastalahjaks ainaski kahden tunnin metsälenkille tänään. Nyt siellä ei oo kuumakaan..

Tulikettu

"Nyt tais teistä tulla kuva, jossa ootte ihan niinku Tulikettu" , sanoi korkeempi ihminen, kun se nappas meistä takapihalla potretin. Mä olin ihan, että "Täh?" , kun eihän meillä koirat saa tietokonetta, eikä mitään kettujakaan käyttää. Matalampi sit selitti, (se on kova selittämään kaikkee) et se Firefox on joku selainohjelma ja mä yritin näyttää siltä kuin mua muka jotenkin kiinnostais..

Unohdettu synttäripäivä

Mulloli kuulemma eilen yksvuotissynttäri, mut noi ihmiset unohti sen tyystin. Joku muu vois tämmösestä pahottaa mielensä ja toivoo, et olis saanu vähä kunnollisemmat omat ihmiset, mutta en mä noin pienistä piittaa - varsinkin, kun ne joka päivä kertoo mulle, että mä oon niille hirveen rakas, ja rapsuttaa, leikittää ja lenkittää ja antaa herkkujakin viimeistään sitten, kun mä pyydän.

Päivä oli samanlainen ku monet muutkin. Korkeempi lähti aamulla töihin. Matalamman piti päivällä jonnekin asioille, joten se pakkas meidätkin mukaan autoon, kun on viime aikoina päässy sattuun noita pikku insidenttejä. Yks yö me nimittäin imeskeltiin yhestä muistitikusta kaikki tiedot irti ja toissayönä käytettiin loppuun yks vaateharja...

No, meidät siis pakattiin nelipyöräseen ja heti ekaks ajeltiin sen kaupan pihaan, mistä matalampi aina hakee meille possunkorvia. Mullei nyt ollu oikeen korvafiilis, joten mä annoin Seitan syödä sen munkin oman sillä aikaa, kun ihminen kävi jossain, mistä se tuli takas joku kummallinen sähkövempele rinnuksissa. Sit me vaan odoteltiin kiltisti autossa, kun se kävi kaikissa kaupoissa, ennenku tultiin takas kotiin.

Seitaa ei paljo maisemat kiinnosta. Se vaan autossa aina nukkuu, mut mä kattelen ikkunasta ja nuuhkinkin vähän, jos se sattuu oleen raollaan. Kotona Seita sit kyllä keksi uuden jutun, josta varmasti vielä kuullaan enemmänkin. Se nimittäin opetteli karkaamaan aitauksesta ja teki sen vielä useampaan kertaan, ennenkuin ihminen keksi kuinka se tapahtuu. Onneksi se on tottelevainen tyttö. Ei menny tielle ja tuli heti, kun ihminen hoksas sen ikkunasta ja huusi..

Sisko kadoksissa

Tänä aamuna toi matalampi ihminen vielä nukkui, kun Korkeempi otti Seitan mukaan ja lähti jonnekin. Se siis laitto vaan siskolle kaulaan pannan ja sano, ettei Usma nyt tuu ja sit ne häipy jonnekin. Kun matalampi sitten parin tunnin päästä könys niillä huonoilla jaloillansa alakertaan, hyöri hetken ympäriinsä ja rupes sitten tivaamaan meiltä, missä on Seita, mä ymmärsin sitä harvinaisen hyvin. Mäkin olsin nimittäin halunnu tietää. Harmi, ettei se ihminen näyttäny käsittävän mitä MÄ sanoin, vähän hidas kun on ja aamuisin vielä hitaampi kuin muina vuorokaudenaikoina.

No, lopulta se tarttui siihen pieneen piipittävään vehkeeseen, jonne se juttelee, vaikkei ketään näy. Sieltä vehkeestä mäkin kuulin korkeemman ihmisen äänen, joka sanoi, et se oli ottanu Seitan tänään vaihteeks mukaan, kun sataakin niin kauheesti, ettei me oltais täällä kotona voitu olla aitauksessa. Sitä mä vaan vähän mietin, miten mukavaa niillä mahtaa olla siellä pienen vekottimen sisällä. Tulisivat nyt jo kotiin. Mulla on tylsää. Essi ei viitti leikkii mun kans, eikä matalampi ihminen osaa koiraleikkejä. Se vaan silittää ja puhuu kaikenlaisia höpöjä...Hohhoijaa, mullon ikävä mun siskoo..

Täällä vartioi Villis

Sitä kuvittelis, että tilusten vahtiminen olis koirille sopivaa hommaa, mutta ei täällä meillä. Nää meidän ihmiset on ymmärtäny asian taas ihan omalla tavallaan. Meitä koiria säilötään aitauksessa ja vahditaan ku kruununjalokiviä ja yks pieni kissa on pistetty vastaamaan koko tontin vartiointitöistä.

No, täytyy kyllä myöntää, että jos jostain kissasta siihen on, niin se on just toi Villiminttu, eli tuttavallisemmin Villis. Se on pehmoinen ja petollisen pienen näköinen karvapallero, mutta voi hurja minkä kokoisia vesimyyriä ja rottia se raahaa koko kesän näytille.

Meidän koko lauma kunnioittaa ja ihailee sitä syvästi. Kun se joskus suvaitsee tulla sisälle katsastamaan ruokakupin tarjonnan, me kaikki ihan jonotetaan, että saatais nuuhkia sen ihanaa pitkää turkkia ja pestä sen korvat. Pikkukissoille se sähisee, eikä kukaan uskalla harkitakaan, että rupeis sille ryppyileen, vaikka Piiskukin on ainakin kaks kertaa isompi kuin se.

Se on jo 10 vuotta vanha, vaikkei se yhtään näytä siltä. Ihmisiä kuulemma huolestuttaa, mitä sitten tapahtuu, kun me muutetaan täältä pois ja Villiksen pitäis ensimmäistä kertaa elämässään sopeutuu sisäkissaks, kun ei sitä voi siellä keskellä kaupunkii päästää vapaana juoksenteleen. Siinä voi kyllä vielä mennä sisustus uusiksi. Nyt Villiminttu on meidän puutarhavahti ja prinsessakissa.