maanantai 23. helmikuuta 2009

Miks pitää kasvaa?


Isopeikkokin huomasi edellisistä kuvista, että Seita oli vähän allapäin. Kyllä se oikeestikin on ollu nuupallaan, mut ei se tainnu noissa kuvissakaan johtua siitä modeemiepisodista, eikä meidän ihmiset edes tällä kertaa hirveesti huutanu. Ei se olis jälkeenpäin mitään auttanu, kun se piuha oli poikki jo. Mä luulen, et Seita on surullinen siksi, kun musta on tullu iso ja erilainen koira ku ennen.

Vielä muutama viikko sitten me oltiin molemmat pentuja ja leikittiin yhdessä pentujuttuja. Mä annoin aina Seitalle kaikessa periksi, kun se on pieni ja mun sisko, mut nyt mä en viitti enää. Yks päivä mä vaan tajusin, et hei, mähän oon Usma, melkeen aikuinen, iso lapinkoira, jolla on oma tahto ja sit mä kerroin sen sekä Seitalle että mun ihmisille. Varsinkaan Seita ei tykänny, eikä ymmärtäny yhtään.

Viime päivinä me ollaan sit nukuttu eri puolilla taloa, istuttu häkissä välillä pitkiä aikoja eri laidoilla ja vähä tuumattu asioita itteksemme. Kyllä me vieläkin kavereita ollaan, mutta on vähä haikee olo. Miks pienten koirienkin pitää kasvaa isoiksi?

4 kommenttia:

  1. Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta. Mutta isoksi tulemisessa on kyllä yksi hyvä puoli. Isoon koiraan mahtuu paljon iloa ja ystävyyttä.

    Muuttukos pieni koira suoraan isoksi olematta teinikoira siinä välillä?

    VastaaPoista
  2. Toi ilo ja ystävyysjuttu kuulostaa kyllä kivalta. Ehkä mä toivon, että toi Seita kasvaa sit äkkiä semmoseksi isoksi ja ystävälliseksi.Se taitaa olla enemmän sen tarpeessa. Mä kuulemma oon jo aika kiltti.

    Ihmiset väittää, että kyllä mä vähä teineilen ja oon tullu jossain asioissa huonokuuloiseks, mut ehkä se johtuu tosta hevimusiikista, jota toi emäntä välillä huudattaa ;-)

    VastaaPoista
  3. voi usma, kyllä se seita tulee sieltä nopeesti perässä. Jopa ennenkuin huomaatkaan! :) ja kyllä ne aikuiset isotkin koirat jaksaa leikkiä ja olla, joten sinä ootkin kappas se teinikoira joka on olevinaan niin iso, katsos kun on oikeesti isokoira niin voi ja haluaa olla myös lapsellinen, teinikoirana haluaa olla vain aikuinen ja yrittää sitä liian kovasti ;) joten odotas vain, kun sinä olet iso niin huomaat kun seita onkin olevinaan isompi mutta vain sinä tiedät asian olevan toisin <3 ihmisillä on ihan sama juttu ja usko mua, mä olin tosi paha teini vaikka luulin olevani tosi iso! :) nyt kun oon aikuinen tajusinkin että olinkin ihan lapsi vielä joka koitti leikkiä aikuista. Muista kun susta vihdoin tulee se aikuinen, leikkiminen on sallittua ja jopa haluttua ;)

    VastaaPoista
  4. Kasvaminen on elämän kurja totuus, muuttuu suloisesta pikkuisesta lapsukaisesta aikuiseksi. Mutta aikuisuudessakin on kyllä hyvät puolensa, usko pois! :)

    VastaaPoista