Hui sentään!

Tänään, kun me päästiin sen kivan tädin kanssa taas järvelle, sattui yks vähän pelottava juttu. Tuli vastaan semmonen iso irtokoira, joka paino varmasti enemmän ku Seita, mä ja puoli sitä tätiä yhteensä. Se oli sitä miältä, että se tie, jota me käveltiin oli sen, eikä se olis halunnu päästää meitä menemään. Se murisi ja uhkaili, eikä ollu kovin neuvottelunhaluinen. Tosta keskimmäisestä kuvasta näätte mallia, kuinka se esitteli hampaitaan. Me yritettiin kyllä sanoo, että saadaan mekin tästä kulkee, mut se ilmotti, että sitten se puree. Onneks se täti karjui sille kans, niin sit se uskoi ja antoi meidän mennä.

Järvellä mulle tuli sit mieleen, että tarttis varmaan vähä treenailla noita itsepuolustustaitoja, jotta ei käy huonosti noitten isojen irtokoirien kans. Mulla on vaan nyt niin kehno olo, kun on juoksuaikakin alkamassa, etten jaksais edes reuhuta ja tapella. Tekee mieli vaan mennä oman ihmisen kainaloon ja sanoo, että rapsuta. Uh.