Seitan salaisuus

 Nyt tais käydä niin hassusti, että Seita saa pitää salaisuutensa ihan loppuun saakka. Ei saatu järjestettyä aikaa eläinlääkäriin tällä viikolla, eikä näillä pakkasilla tietysti olisi kovin fiksua Seitan massukarvoja ajellakaan ( ultratutkimusta varten. Mä nääs tiedän nää jutut, kun mulle tehtiin ne kaks vuotta sitten).

On se vähä hassua, ettei meidän ihmiset saa tosta Seitasta selvää, vaikka se on jo kolmas äitikoira, jota ne vakoilee läheltä. Seita on kyllä muutenkin aika salaperäinen koiruus, eikä kaikkien ihmisäitienkään vauvanodotus oo samanlainen. Tarttee kai vaan hyväksyä tää tilanne nyt ja kattoo, mitä annetaan. 

Seitan ruoka on varmuuden vuoksi vaihdettu toisenlaiseks ku meillä muilla ja pentulaatikon paikka on suunniteltu valmiiks. Kuutta pentua sieltä ei ainakaan, missään tapauksessa tuu. Se on varmaa (??!**!), mutta kattotaan ny tulisko edes pari.

Jos noi kaikki oireet (käytöksen muuttuminen hurjan hellyydenkipeäksi ja entistäkin rauhallisemmaksi, lievä pahoinvointi just sillä viikolla, kun se on tavallista ja nisien erottuminen selvemmin) on vaan valeraskautta, loppuu nekin pikapuoliin siihen, että toi mysteerimamma alkaa taas hoitaa punasia leluhiiriä.

Matalamman mielestä olis hyvä, jos koirille syttyis semmonen punanen valo vaikka ottaan, kun ne on pieniin päin. En oo samaa mieltä. Miltä toi Ainukin näyttäs punanen lamppu ottassa. Pöh olkoon.

Mukavaa joulunodotusta nyt vaan teille. Me odotellaan täällä muutakin:)