Tassuissa virtaa

Viime aikoina meidän korkeempi ihminen on ollu paljo poissa. Sen takia meillä on ollu aika tylsää. Kun koirat on paljon sisällä, niitten tassuihin kerääntyy virtaa ja jos ei ne pääse ulos juoksemaan sitä pois ne voi vaikka joskus vahingossa tehdä pahaa. Siis ihan sen takia vaan, kun niillä on liikaa sitä virtaa...

Tossa kissojen vanhalla kiipeilytelineellä mä aina odotan korkeempaa töistä kotiin ja sit kun se tulee, mä sanon sille niin, että tyhmempikin ymmärtää, että nyt tarttis päästä juoksenteleen. Aina se ei kumminkaan sittenkään ymmärrä ja silloon mä meen sanoon sen asian matalammalle, joka sit tulkkaa jutun korkeemmalle.

Metsässä ja pellolla me sit juostaan niin, ettei melkeen tassut koske maahan, mutta silloon pitää pysähtyä, kun ihminen huutaa.
-Tä, oliko sulla jotain asiaa?

Herkullista koiranpotkaa

-Hei leikitäänkö semmosta, että tää olis hurja ja nälkäinen susi, joka tulis syömään ruskean lapinkoiran
-Kato tälleen. Rouskis, maiskis, nam, nam. Kyllä on hyvää koiranpotkaa
- Hähää, jäi mulle vielä nää.
- Enkä mä jaksa yhtään enempää. Tällä sudella on jo vatsa ihan täynnä.

Lumihälytys

Tänä aamuna, kun Seita heräs ja meni kattoon ikkunasta, se sai hirveen hepulin. Maailma oli yön aikana muuttanu väriä ja se halus kaikki heti paikalla kattoon sitä ihmettä.
Vielä eilen me oltiin yhden meidän ihmiskaverin kanssa suolla karpaloita pyydystämässä, mutta enää ei taida karpalot näyttäytyä, kun tota kylmää, valkosta on noin paljon.

No, me tykätään kyllä lumileikeistä. Järvessä ei taida vielä olla kantta, mutta eiköhän me jotain hauskaa keksitä metsälenkilläkin, jos vaan toi korkeempi ehtii töiltään meitä sinne viedä. Sillä on ollu viime aikoina kovasti kiireitä ja varsinkin minä meinaan pitkästyä, kun tuo matalampi ei vie meitä kunnon kävelyille, vaikka mun menotassu niin vipattaa. Sitten mä keksin jotain omaa kivaa ja sit lopulta ei yleensä oo kivaa enää kellään...

Mut en mä kyllä sitä teippirullaa viime yönä pöydältä HAKENU. Kissat sen lattialle pudotti. Mä vaan pureskelin sen valmiiks..

Tuulta ja myrskyä

Nyt on semmoset säät, ettei edes Mimmikissaa kauheesti viemistä ulkosalle. Se karkas eilen ovesta yhden kerran , mutta tuli heti viiden metrin päässä siihen tulokseen, että tämmönen ei oo mikään kissanilma ja palas paimentamatta sisälle.

Mua vähä harmitti, kun en päässy ottaan sitä kiinni. Kirputin ja möyhensin sitä edes vähän siinä eteisessä ja se tais vaan tykätä.

Essikään ei oikeen nauti tuulesta ja myrskystä. Sen vanhoja luita ja niveliä kolottaa ja sen meno on jo niin huteraa, että pitäis vissiin sitoa kiviä häntään , jottei tuuli kaada ja vie sitä mennessään.

Muska ja Vinski tykkää kiipeilypuusta. Se on sopivasti lämpöpatterin vieressä. Kelpaa siinä köllötellä ja ottaa välillä pienet harjottelumatsit.

Näkökulman muuttaminen tekee toisinaan ihan hyvää. Nurinperin maailma näyttää Muskankin mielestä paljon jännemmältä.

Paparazzimeininkiä

Toi korkeempi on ruvennu ihan villiks ton kameransa kanssa, kun niitä kuvauskoneitakin ilmaantuu huusholliin kaiken aikaa lisää.

Jotain intimiteettisuojaa tarttis silti olla koirallakin, mutta ei meillä..Täällä voi joutuu kuvatuksi vaikka kesken päikkäreiden noinkin epäedullisesta kuvakulmasta, kuola poskella.

Nonniin, ja näitte nyt sitten senkin, että mä tykkään nukkuu pehmolelun kanssa, mut ei se mitään. Niin tekee kuulemma yllättävän monet ihmisetkin.

Syksyn viimeinen veneretki

Tänään käytiin syksyn viimeisellä veneretkellä . Soudeltiin vaihteeksi joella, eikä järvellä ja pysähdyttiin keittämään kahvit yhdellä pikkuruisella saarella. Se oli niin pieni, että piti ihan himmailla vauhtia, kun juostiin, ettei tipahdettu laidan yli.

Saatiin hurjan iso kalakin. Sillä oli terävät hampaat ja se näytti vähän siltä, että olis halunnu haukata meitä.

Kotona kuultiin, että naapurin kissat oli heti käyttäny tilaisuutta hyväkseen ja riekkunu meidän pihalla, kun me oltiin poissa.

No, nyt on vene tuotu pois järveltä ja odotellaan vaan lunta ja jäätä, että päästään taas veden päälle juoksentelemaan.

Huono fiilis

-Miten niin en muka oo kissa? Mistäs muualta mä sit nään ton räntäsateen, kun ei keittiön pöydällekään saa mennä!?
-Täähän on sitäpaitsi jo rikki ja roskikseen menossa. Sanoit ittekkin niin ihan hiljattain.

Meillon tänään vähä huono fiilis. Mullon kiljumamieli ja siitä matalampi ei tykkää yhtään. Seitaa puolestaan ei kiljuta lainkaan (ja se kuulostaa kuulemma muutenkin enemmän koiralta kuin apinalta, sanoi toi matalampi ja yritti selvästi olla mulle ilkee), mut sillon silmä kipee. Se vissiin tökkäs sen pari päivää sitten metsässä johonkin risuun.

Minkä mä voin sille, että räntäsade vaikuttaa muhun niinku vesi siinä yhdessä leffassa niihin gremlinsriiviöihin. Mua alkaa riehuttaa ihan hirveesti ja siinä hötäkässä aina joskus jotain menee vähän sotkuun ja rikki..

Optimistikoiria

Meidän ihminen luki tänään tämmösen jutun. Siinä väitetään, että koirissakin on optimisteja ja pessimistejä. Vaikka nuo psykologien kokeet on yleensä aika pöhköjä, kyllä ne voi olla tässä asiassa oikeessakin.

Mä ainakin olen ehdottomasti optimisti. Siitä ei oo epäilystäkään. Mä odotan aina, että jotain jännää tapahtuis ja heittäydyn innokkaasti uusiin juttuihin.

Seita taas on ehkä enemmän pessimisti. Se luulee aina, että toiset koirat aikoo sille jotain ikävää ja että me kaikki halutaan syödä sen ruuat heti, kun silmä välttää. Ihmisten suhteen se jostain syystä on kumminkin liiankin optimisti. Se luulee, että se on kaikkien mielestä ihana ja suloinen ja tukkii syliin heti, kun vaan pääsee, eikä semmosesta tosiaankaan kaikki tykkää..

Kisuarvonta hoidettu

Ei me päästy Seitan kanssa arpomaan, vaikka niin meille luvattiin. Kissat oli niin kovasti asialla, että se hoitui paremmin ilman meitä. Muska nappas kupistaan ton toisen blogin arvonnan sinisen lapun. Kissoja lähtee sitten Leilalle , Minzille ja Outille heti, kun ne lähettävät postiosoitteensa ton meiän matalamman sähköpostiin millan.backwoods@gmail.com

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

Leikkikarhu

Tänään käytiin taas viemässä metsänasukkaille omppuja evääksi, kun meillä on niitä liikaa ja karhuilla ja peuroilla voi olla siellä vaikka nälkä.

Kun ei satuttu näkemään oikeita karhuja, korkeempi käski mun ottaa julman otsoilmeen ja nappas sit tommosen kuvan. Vähän pienihän mä olen metsänpedoksi, enkä osaa kiivetä puuhun, enkä karjuakaan, mutta ei sitä kyllä tosta kuvasta arvaisi.

Kotona olin sitten ihan tavallinen, vähän märkä, lapinkoira ja sain ruuaksi makaronilaatikkoo. Syököhän karhut semmosta? Mä ainaskin tykkään siitä enemmän ku mustikoista ja ompuista.

Kisuraati toimessaan

Kun jotain jännää tapahtuu, meidän laumassa kisut ilmaantuu paikalle melkeen aina just tässä järjestyksessä...eli ensin Mimmi.

Sitten kuusvarpainen Muska ja sen jälkeen kiltti, iso Piisku. Vinski on arkajalka ja Villiminttu muuten vaan epäluuloinen, mutta kyllä nekin aikanaan ilmaantuvat ja uusiin juttuihin sopeutuvat, kunhan saavat rauhassa tottua. Niinhän se on meillä ihmisilläkin, että erilaisia ollaan.

Meidän kisuilla oli tänään jännä päivä, kun ihmiset vaihtoi päiväpeittoa myöten koko nukkumapaikkansa uuteen. "Aika paljon krumeluureja tossa päädyssä", näyttää Mimmi tuumivan, mutta kyllä raati lopulta vaihdoksen hyväksyi ja asettui porukalla päiväpeiton pehmeyttä testaamaan.

Epäkohteliasta kamerankäyttöä

Ei voi kyllä kohteliaaksi sanoa tota meidän matalampaa ihmistä. Laittaa ny toisesta blogiin tommosia kuvia, missä on silmät kierossa ja kieli pihalla, vaikka olis noita edustavampiakin tarjolla. Sen verran sain sentään neuvoteltua, että se laittoi ton paremman tänne kans.

Käytiin muuten suolla. Karpalot on Seitan mielestä hyviä. Mä tykkään enemmän mustikoista.

Arvotaan kissoja

Nyt meillä arvotaan kissoja. Ei tiäteskään mitään oikeita karvatassuja (vaikka matalampi välillä onkin vähän kypsä Mimmiin, kun se koko ajan karkailee ja tekee pahaa).

Noi on tommosia littanoita sisustustarrakissoja, joita voi lätkäistä kiinni ikkunaan, huonekaluihin, maalattuihin pintoihin, mihin vaan nyt keksii..

Ylempiä on tarjolla kaks kymmenen kisun settiä. Ne on niin sanottuja Warren Kimblen "tapettileikekissoja", eli ne kiinnitetään liottamalla minuutti vedessä (oikeat kissat ei muuten varmasti tykkäis semmosesta) ja sit läntätään siihen, mihin halutaan.

Nää alemmat kalastajakissat on vinyyliä ja ne irrotetaan taustapaperista ja silitellään kiinnityskohtaan esim muovikortilla (meidän kisut kyllä tykkää silityksestä ihan perinteisesti paljaalla kädellä)

Jos tahdot osallistua kisuarvontaan, jätä tämän postauksen perään jonkinmoinen kommentti. Me Seitan kanssa arvotaan sit ens sunnuntaina niin, et maanantaina kerrotaan voittajat.

Työkoirana

Tänään olin taas työkoirana korkeemman ihmisen mukana aamusta myöhään iltaan. Kyllä se ihan työstä kävi olla pehmoleluna, valokuvamallina, hirmukärpästen ruokana ja syödä mustikoita koko päivän. Jossain vaiheessa tuli jo mitta täyteen niitä marjoja. Yritin kieltäytyä kohteliaasti, kun taas tarjottiin.

Rapsutuksiakin sain niin, että matalamman mielestä nyt pitäis olla varastot hetken täynnä, mutta eihän mulla koskaan. Aina on tilaa vielä hyvälle möyhennykselle..

Vähän naatiksihan tommonen homma vetää tämmöisen seurallisen paimenkoirankin, mutta kyllä mä sitten kotona virkistyin Seitan kanssa kunnon tervetuliaispainiin. Sillä oli vissiin ollu mua ikävä. Ainaskin se kiskoi mua korvista ihan siihen malliin.

Kieli poskella

Sataa. On syksy. Lehdet kellastuu ja putoo maahan. Sen perään tulee pian sitä valkosta. Iltaisin tulee aikaisin pimeä, mutta ei se meitä haittaa.

Me juostaan kieli poskella kesästä talveen. Vihreä ruoho on kivaa, mutta keltaiset lehdet myös. Lumessa leikkiminen on hauskaa, eikä pakkanenkaan meitä haittaa, lapinkoiria kun ollaan. Kannattais ton matalamman ihmisenkin kasvattaa itselleen kunnon turkki.