Vinskipoika

Kisut on mun miälestä kyllä kaikki järjestään aika erikoisia. Kahta samanmoista ei oo vissiin tehtykään. Niistä on joskus vähä vaikeeta saada selvää. Me koirat ollaan paljon suorempia ja yksinkertasempia.

Toi Vinski on oikeen tyyppiesimerkki katista, josta ei ota mitään selkoo. Kaikki muut kisut meillä esimerkiks tukkii meidän koirien kans samaan jonoon silityksiä kerjäämään, mutta Vinski ei tuu ihmisten syliin, eikä suostu aina edes silitettäväks, vaan vetäytyy ujostellen pois. Öisin se saa sit semmosia äkillisiä kohtauksia, et se kiipasee ton matalamman ihmisen viereen tai päälle tassuttamaan, surraa, pörrää ja kerjää kovasti rapsutuksia. Kello kolmelta yöllä!

Sillai se on kyllä kiva tyyppi kissaksi, että sillä on aika vekkuli huumorintaju ja se tykkää leikkii meidän kans takaa-ajoleikkejä, eikä se mee edes niin helposti rikki ku pienemmät kisut, kun se on tommonen iso, vahva, mutta sutjakka poikakisu.

Kyllä musta on ihan kivaa, että meidän laumassa on muitaki ku koiria ja ihmisiä. Jotkut kisut on ihan hyviä tyyppejä, kun ne vaan oppii tunteen.