sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Murrrr ja ärrrrrr


Meidän laumalla on viime aikoina ollu vähä pinna kireellä. Ihan kaikilla. Ei siis pelkästään ihmisillä vaan meillä karvateilla ja sulkatyypeillä myös.

Essi on niin vanha, että se ei enää jaksa tai viitti pidätellä vessa-asioitaan niinku ennen. Aikaisin aamulla se ilmottaa yläkertaan, että kohta törähtää, jos ette herää päästään mua ulos ja eihän ne aina herää - varsinkaan silloon, kun toi korkeempi on kotona. Se kun on semmonen yökyöpeli, että nukkumaan menokin viipyy aina pikkutunneille.

No, sit kun kakat on lattialla, kun ihmiset tulee alakertaan, ne suuttuu ja vihaiset ihmiset ei oo kovin palvelualtista sorttia. Kiukkuisena ne ei kohtele kissoja niiden arvon mukaisesti ja siitä kissat puolestaan suuttuu. Mimmi esimerkiks kusi eilen valmiiksi pakattuun astialaatikkoon pehmusteiden päälle, kun ei sitä ruokittu ja päästetty pihalle, vaikka se ihan selvästi pyysi.

Mullakaan ei oo ollu kivaa, kun korkeempi on jo iät ja ajat käyny siellä kaukana töissä, eikä matalampi oo enää aikoihin saanu vietyä meitä lenkille. Seitaa se ei pahemmin haittaa, mutta mulle tulee helposti aika pitkäks. Aitauksessa on tylsää. Sisällä on sitten pöydillä kaikkee kivaa kamaa, jota voidaan käydä hakemassa ja leikkimässä loppuun.

Eilen nyhdettiin hapsut nojatuolin peitteestä (Ei ny sentään kaikkia. Vähä jäi ens kertaankin), pihistettiin semmonen pieni pullo, jossa oli jotain öljyä, avattiin ja maistettiin oisko se hyvää (ei ollu, mutta mattoon se imeytyi hyvin). Pari pannunalustaa ja kuulakärkikynääkin on viime päivinä silputtu ja tietysti ilmastoitu muutamat sukat, joita haetaan aina pyykkikorista, jos kylppärin ovi on auki.

Pippinistä mä oon varmaan jo kertonukkin. Sillä ei oo kivaa yksin, eikä Jooseppi ja Matruunakaan kuulemma oikeen tykkää, kun on ollu kovia pakkasöitä ja kanalassa on kylmä, kun lämpölamppu meni rikki.

Joskus tekee vähän mieli sanoo ärrrr ja murrr, mutta eiköhän tää tästä taas. Tänään ainaskin päästään kuulemma vielä pitkälle lenkille, koska korkeempi lähtee töihin vasta huomenna.

2 kommenttia:

  1. Olipas sulla paljon
    kerrottavaa! Tuli
    mieleeni tuosta lämpölampusta
    tyttäreni kanala, jossa on
    kolmisenkymmentä siivellistä.

    Nytkin on lisää tulossa.
    Yksi Pikkukana hautoo
    kahdeksaa munaa ja hautomakone
    20. Siinä on kyllä sitten naapurinkin munia osa.

    Ihmettelen, että talveksi
    tulee tipuja...mutta
    ei se kuulemma haittaa,
    kun on se lämpölamppu.

    Voi sitä yksinäistä Pippiniä,
    kyllä teidän pitää sitä jututtaa,
    ja hauskuuttaa,
    ettei se rupee deppaamaan.

    VastaaPoista