Nyt ei mee putkeen

Mimmillä näyttäis menevän homma putkeen aika mallikkaasti, mutta meillä Seitan kanssa ei. Korkeempi on jo toista päivää reissussa niin, ettei me taaskaan olla päästy kunnon lenkille.

Kun korkeempi pakkas jotain kolistimia autoonsa, me karattiin rummun kanssa samasta ovenraosta pihalle ja lähettiin livohkaan talon taa. Sellasta me ei olla kokeiltukaan koskaan ennen ja ihmiset ilmotti tiukasti, että on parasta olla kokeilemattakaan. Mä vähän mökötän nyt niin, että on ihan kuono rutussa, mutta en mä varmaan kauan jaksa.

Ikävystyttää

Mä en tajuu, miksi Seita on niin paljon parempi pitämään ikävää ku mä. Mun menotassu vipattaa kaiken aikaa ja heti kun näyttää siltä, että jotain saattais vaikka tapahtuu, oon terävänä ku pieni orava. Seita pistää maate ja ottaa tirsat aina, kun vaan tilaisuus tulee.

Kyllä siitä sitten kierroksiakin irtoo, kun on tarvis, mutta mussa olis virtaa paljon enemmän. Päivän kohokohta meillon aina se, kun päästään korkeemman kanssa lenkille. Sitä mä odotan melkeen koko päivän ja siinä on kyllä pienelle, villille koiralle odottamista vähän liikaa.

Jääkaivauksia

Tänään oli järvellä autiota ja rauhallista, kun juuri kukaan muu ku me ei vissiin tarjennu ulkoilla. Mä sit ajattelin kokeilla sitä reiän tekoa jäähän, mitä ne yleensä siellä harrastaa, mutta ei se onnistunu ilman semmosta isoa korkkiruuvia eikä korkeempi luvannu mulle lainata, vaikka mä tiedän, että se just hankki uuden semmosen. Seitaa kiinnosti homma kans, mutta se tyytyi kannustamaan, kun mä kaivoin.

Lampolassa

Joskus me päästään Seitan kanssa mukaan, kun matalampi menee ruokkimaan Matruunaa, Jooseppia ja Pippiniä. Matruuna on toi musta, töyhtöpäinen kana, joka luuli pitkään olevansa kukko, kun ei laumassa sellasta ollu. Se on topakka ja toooosi vanha. Se pitää ton nuoren poikakaverinsa aika tiukasti ojennuksessa.

Niitten alakerrassa asuu Pippin, joka on kova kerjäämään niinku nyt tossa kuvassakin. Se syö heinää, mut mieluummin kaikkia herkkuja, niinku kuivaa leipää, porkkanoita, omenoita ja muuta semmosta. Se ei oikeen tykkää musta, kun mä kesällä paimensin sitä ja oon joskus vähä yrittäny pihistää niitä leivänpalojakin, joita sinne viedään. Seitan kanssa se jo nykyään vähä nuuhkii nenäkkäin. Taitaa olla yksinäinen, ressukka, kun sen sisko kuoli viime kesänä. Itsekin se on jo tosi vanha - ainaskin 12 vuotta.

Moraalisia ongelmia ja kasvatuskeskusteluja

Jos me matalamman ihmisen kanssa hiihdettäis, nyt meillois sukset pahasti ristissä. Tähän saakka meillä on käyty niin sanottuja kasvatuskeskusteluja, mutta tänään se uhkas ottaa avuksi sanomalehden, jos ei puhuttu sana mene perille.

Siitä, miten se kääri sitä rullalle, mä päättelin, ettei sanomalehden luvusta tule kovin hauskaa puuhaa. Sitä mä kans ihmettelin, miks se osotteli sillä mun häntäpäätä, vaikka itte se kattoo kyllä lehtiä ihan toisella päällä. Seita ei jääny asiaa pohdiskelemaan, vaan painui äkkiä matalana piiloon kaapin taa, vaikkei se ollu mitään tehnykään. Niin se tekee aina, varmuuden vuoksi, vaikkei sitäkään oo kukaan tässä huushollissa koskaan edes tukistanu (mua toi matalampi tänään tukisti elämäni ensimmäisen kerran, mutta emmä ollu siitä moksiskaan).

Ei mun järjessä ja päättelykyvyssä silti mitään vikaa ole. Kyllä mä ihan hyvin tajuun, ettei ihminen halua mun kiipeevän keittiön pöydälle pomppimaan ja syömään kissanruokia, eikä Villiminttukaan siitä tykkää (se teki sen selväksi eilen piikkikintaalla ja sylki vielä perään ku laama). Mut kun mä satun tykkäämään kissanruuasta, eikä ihminen oo aina just paikalla kieltämässäkään. Miks mun pitäis totella, kun se on niin tylsää. Eihän ihmisetkään aina kaikkia sääntöjä tottele. Nekin kiipii milloon minnekin paikkoihin ja syö mitä sattuu, vaikkei sais, eikä se olis terveellistäkään.

Mun korkeempi ihminen kattoi mua eilen nätisti ja sanoi mulle, että mä oon melkeen täydellinen koira. Siihen matalampi tuhahti isosti, että "jooooo MELKEEN!" ja sitten se alkoi luetella kaikkia kiusallisia pikku juttuja. Kyllä mäkin voisin kertoo siitä muutaman...

Karvaista kuntoutusta

Mitä vanhemmaks mä kasvan, sitä viisaampi koira musta tulee. Nyt mä jo huomaan paljon asioita, joita en ennen ymmärtäny. Mä tiedän, että tolla meidän matalammalla ei oo asiat hyvin, kun se nukkuu aina, on aina kipee ja surullinen, eikä jaksa usein leikkiäkään meidän kanssa.

Nyt, kun korkeempi on ollu paljon poissa mä oon ottanu asiakseni pitää huolta siitä. Mä käyn aamuisin ihan pehmoisesti kysymässä, olisko nyt jo aika nousta ylös ja, jos ei oo, käyn uudelleen parin tunnin kuluttua.

Luontaista elämäniloanikin mä yritän vähä himmailla, jos huomaan, ettei se nyt oikein jaksa mitään riehuntaa. Eilen aamulla meillä oli kyllä aika kivaa, kun se hoksas aamupissatuksella, että mä meinasin ihan haljeta elämisen ilosta, mutta kattoin sitä silleen varovasti, että saanko. Kun se sano, että "saat" ja "oot sä ihana koira" mä hyppäsin melkeen suoraan ilmaan, heittelin kuusenoksia ja otin parit lumipesut ihan noin vaan päällimmäisen energian purkamiseks ja ihmistä rupes väkisinkin hymyillyttään.

Tällä viikolla me on saatu pari kertaa raahattua se uloskin ja omaa pihaa kauemmas, kun ollaan oikeen nätisti selitetty, että meillä olis nyt hirvee hinku kävelylle. Tänään se viimein haki vintiltä oikeen kunnon kengätkin, semmoset, missä ei oo silee pohja ja korkeita korkoja ja nyt me päästiin Seitan kans molemmat yhtä aikaa remmilenkille, kun ei tarvinnu pelätä, että kiskotaan se kumoon.

On tässä kyllä kahdellekin lapinkoiralle ihan täysi työ. Meinaan, jos toi matalampi pitäs saada vielä ihmisten kirjoihin kuntoutettua, mutta kyllä me kovasti yritetään.

Makunsa kullakin

Kisut on hyviä keksiin kaikenlaisia nukkumapaikkoja - varsinkin Vinski. Se on toi, joka vähän paheksuu, kun sitä kuvataan tikkailla. Meidän Miisulla on vielä semmonenkin jäänne varhaisesta villikissan elämästään, että se haluaa aina muutaman päivän jälkeen vaihtaa paikkaa. Vissiin siks, ettei pedot löytäis sitä, vaikkei meillä muita kissoja hätyytteleviä petoja oo kuin minä ja Seita ja mekin ollaan oikeestaan aika kilttejä. Pestään niitten korvat vaan ja vähä juoksutetaan. Yleensä kyllä päinvastasessa järjestyksessä.

Piiskun massukarvat on päässy aikamoiseen takkuun, kun kaikkien meidän harjat ja kynsisakset jäi "ensimmäisessä muuttoaallossa" sinne vanhaan kotiin. Me siis ilmeisesti päästään sinne vielä käymään, kun sinne jäi niin paljo tavaraa,...vaikka kynsisaksia mullei oo kyllä yhtään ikävä.

Sylieläin

Meistä lapinkoirista on moneksi. Sylikoiriksikin. Mä olen kuulemma rotumääritelmän mukaan ihanteellisen korkuinen, eli 44 senttii. Seita on pikkusen matalampi, mutta muuten vähän rotevampi. Sopivan kokoisia me ollaan tollee pehmoleleluiksikin. Mut mikähän mahtaa olla tuo vaarallisen näkönen kiilto Seitan silmässä? Jospa se ei olekaan ihan niin pupunen kuin miltä näyttää..

Dognappaus

Nää ei oo ny uusia kuvia, vaan toissapäiväisiä, kun meidän korkeempi on reissussa, eikä matalampi osaa ottaa kovin kummosia kuvia.

Piti tulla kertomaan, että tänään meidät Seitan kanssa yksitellen dognapattiin ja se oli kivaa. Tuli semmonen täti ja matalampi laittoi mulle valjaat ja lykkäs sitten remmin sen tädin käteen. Niin se sit vei mut ensin sen kotiin ja sitten lenkille. No, mitäs mä siitä hötkyilemään. Otin ilon irti uudesta ihmiskaverista ja vein sitä niin, että hippulat vinkui. Sit se toi mut takas ja tuli Seitan vuoro. No, sitä vähän enemmän ujostutti, eikä se täti kuulemma vienyt sitä ollenkaan sen kotiin. Ihan lenkille vaan ja parempi niin. Toi blondi kun on vähä ujo piimä.

On hauskaa saada tommosia uusia ihmiskavereita. Se täti kuulemma tykkää kauheesti koirista ja, kun se kuuli, ettei me nyt päästä lenkille, kun korkeempi on poissa, se oli kysyny, josko se sais hakee meitä lenkkikaveriksi ja sehän meille passaa.

Näin pestään lapinkoira

Näin pestään lapinkoira. Tiedoks vaan kaikille ihmisille, jotka luulee, että siihen tarvitaan shampoita ja suihkua. Kuivaaminen hoidetaan sit kotona mattoon tai ihmisen sylissä. Ihan puhdasta tulee. Uskokaa pois. Mä tiedän.

Petoilu pitää lämpimänä

Haluutteks nähdä Seitan purukukaluston? Vaikkette tahtoiskaan niin nyt me näytetään.

Petoilu pitää lämpimänä näinkin kovilla pakkasilla. Kannattais varmaan ton matalamman ihmisenkin kokeilla, kun se vaan hytisee ison peittokasan alla. Mut ei se vissiin jaksa. Sen täytyy olla aika sippi, kun ei se edes huutanu mulle, kun mä pihistin kissanruuat pöydältä ja yrjösin uuteen mattoon.

Vinski vesikissa

Ei se haittaa, vaikka osa menee korvaan, mut tän tiskialtaansa ne vois kyllä pitää vähä puhtaampana..

Maton sisäänajoa

Tää muuten maistuu vähän kummalliselta..

Nyt tää kohta ainakin haisuu pieneltä kermanväriseltä lapinkoiralta ja pintakin alkaa muistuttaa mohairia. Hitsi, että tää sisustaminen on työlästä hommaa.

Pakkasta ja uus painimatto

Pihalla hirmuinen pakkanen jatkuu ja just kun mä pääsin päivittelmästä kuinka pöhköjä kissat on, kun ne jo pudottaa karvansa, multakin alkoi turkki lähteä... (paha sai palkkansa, vois joku vahingoniloinen virnuilla).

Ulkona on niin kylmä, että Essiltä pettää siellä takajalat ja melkeen tolta matalammaltakin. Kylmällä on kuulemma semmonen vaikutus tulehtuneisiin niveliin ja Essillä on nivelrikko. Yllättävää oli se, että tänään Seitakin alkoi pihalla nostella tassujaan ja mä pääsin sit yksin korkeemman kans pitkälle lenkille.

Me haettiin postista iso paketti, jossa oli meille tommonen uus painimatto. Muska sitä tossa kuvassa haistelee ja hoksas ihan saman, ku mekin, että ainaskin pari päivää menee, ennenku saadaan tosta matosta pesuaineen haisut pois ja kunnollinen karvakerros sitä pehmentämään. Onneks me ollaan aika hyviä siinä.

Lapinkoiranilma

No, nyt onkin oikea lapinkoiranilma. Pakkasmittari näyttää kuulemma -28 astetta, mutta ei se Seitaa ja mua hirvitä, eikä juuri meidän korkeempaa ihmistäkään, kun sillon punaset toppahousut jalassa.

Meidän kisut vaihtaa jo kesäkarvaa, muttei mun mielestä vielä kannattais. Ne tosin katteleekin lunta ja pakkasia vaan ikkunasta - paitsi Mimmi, joka tänään vahingossa luikahti kylmälle vintille ja maukui siellä surkeasti alta aikayksikön. Ei oo kissoja suunniteltu arktisiin olosuhteisiin - ainaskaan meidän silkkiturkkista Mimmiä..

Tylsä ihminen

Toi matalampi on kyllä hiukan tylsä ihminen, kun se ei ikinä lähde meidän kanssa järvelle juoksenteleen. Se nukkuu vaan tai istuu ton koneensa äärellä, mutta näin mä saan sen ainakin huomamaan mut ja rapsuttelemaan..Ihan vinkkinä vaan kaikille, jotka kaipaa kans joltain nettiriippuvaiselta vähä rapsutuksia.

Mistä voi tietää..

Mistä voi tietää, ettei jonnekin kannata mennä ennenku kokeilee? Matalampi väittää, että se riittää, kun tottelee ja tulee pois, kun ihminen sanoo, mutta mä en olis tuosta ihan varma. Paljo hauskaa jää kokematta, jos aina vaan tekee niinku käsketään. Tuolla kertaa me kumminkin toteltiin...

Joka suuntaan

Siskokoirasta on monenlaista hyötyä. Oon huomannu. Paitsi että sen kanssa voi leikkiä ja riehua ja se on joskus hyvä lumiaura, neljä silmää näkee myös paremmin kuin kaksi. Lenkillä me usein kattellaan tarkasti eri suuntiin, jotta varmasti hoksataan kaikki kiinnostavat tai vaaralliset jutut. (Yleensä Seita keskittyy enemmän niihin vaarallisiin ja mä kiinnostaviin. Niin se tuppaa menemään).

Pyry kylässä

Lunta on pyryttäny jo monta päivää, mutta tänään meille tuli kylään semmonen lapinkoira, jonka nimi on Pyry. Oli jo melkeen pimeetä, kun lähdettiin yhdessä lenkille, niin ettei korkeempi ihminen saanu meistä kunnon kuvia, mut kyllä kai tosta vähä näkee kuinka iso poika se oli.

Me oltiin ihan huuli pyöreenä, et tommosiako meistäkin pitäis kasvaa, mut matalampi selitti, ettei välttämättä tarvii, eikä taida tullakaan, vaikka mitä syötettäis. Me ollaan pieniä tyttöjä, eikä kumpikaan edes kovin kovia ruuan perään. Juokseminen on hauskempaa, joten tyydytään sitten pysymään pieninä ja sirpakoina ja ihan vaan ihailemaan tommosia muhkeita paksuturkkisia poikakoiria.

Siskoni on lumiaura

Joskus on hyvä olla perässähiihtäjä...Seitalla onkin siskona lumiaura.

Villiminttu ja suloinen suttunaama

Niinku oon jo kertonu, Villiminttu ei koskaan oo ollu kovin kiltti toisille kissoille, eikä muutenkaan kovin äidillinen tyyppi. Pörröpalleroisesta ulkomuodostaan huolimatta se on ennemminkin hurja peto, joka vanhan kodin pihalla otti hengiltä myyrien ja vesirottien lisäksi myös kyykäärmeitä ja kärppiä. Nyt siitä on tehty väkisin sisäkissa ja yllättäen sen pehmeämpi puoli alkaa paljastua. Jostain syystä se on ihan heikkona tohon Seitaan. Selvästi se on sen mielestä suloinen suttunaama, jota pitää hoitaa. Eikä Seitalla näytä olevan mitään sitä vastaan.

Lumikivaa

Tänään paistoi aurinko ja me mentiin semmoseen paikkaan missä saatiin riehua sydämemme halusta puhtaassa puuterilumessa. Sitä oli paljon ja kyllä me juostiin. Tämmösenä päivänä elämä lapinkoiralle maistuu.