Moraalisia ongelmia ja kasvatuskeskusteluja

Jos me matalamman ihmisen kanssa hiihdettäis, nyt meillois sukset pahasti ristissä. Tähän saakka meillä on käyty niin sanottuja kasvatuskeskusteluja, mutta tänään se uhkas ottaa avuksi sanomalehden, jos ei puhuttu sana mene perille.

Siitä, miten se kääri sitä rullalle, mä päättelin, ettei sanomalehden luvusta tule kovin hauskaa puuhaa. Sitä mä kans ihmettelin, miks se osotteli sillä mun häntäpäätä, vaikka itte se kattoo kyllä lehtiä ihan toisella päällä. Seita ei jääny asiaa pohdiskelemaan, vaan painui äkkiä matalana piiloon kaapin taa, vaikkei se ollu mitään tehnykään. Niin se tekee aina, varmuuden vuoksi, vaikkei sitäkään oo kukaan tässä huushollissa koskaan edes tukistanu (mua toi matalampi tänään tukisti elämäni ensimmäisen kerran, mutta emmä ollu siitä moksiskaan).

Ei mun järjessä ja päättelykyvyssä silti mitään vikaa ole. Kyllä mä ihan hyvin tajuun, ettei ihminen halua mun kiipeevän keittiön pöydälle pomppimaan ja syömään kissanruokia, eikä Villiminttukaan siitä tykkää (se teki sen selväksi eilen piikkikintaalla ja sylki vielä perään ku laama). Mut kun mä satun tykkäämään kissanruuasta, eikä ihminen oo aina just paikalla kieltämässäkään. Miks mun pitäis totella, kun se on niin tylsää. Eihän ihmisetkään aina kaikkia sääntöjä tottele. Nekin kiipii milloon minnekin paikkoihin ja syö mitä sattuu, vaikkei sais, eikä se olis terveellistäkään.

Mun korkeempi ihminen kattoi mua eilen nätisti ja sanoi mulle, että mä oon melkeen täydellinen koira. Siihen matalampi tuhahti isosti, että "jooooo MELKEEN!" ja sitten se alkoi luetella kaikkia kiusallisia pikku juttuja. Kyllä mäkin voisin kertoo siitä muutaman...