maanantai 24. tammikuuta 2011

Hätäratkaisu

Mun mielestä tämmösiä juttuja ei ollenkaan tarttis kertoo julkisesti. Siis, että pidettäis ihan perhepiirissä vaan, kun kaikille muillekin varmaan joskus sattuu jotain noloa, mutta ei ne sitä mee blogissa toitottaan.

Toi matalampi ei nyt kumminkaan usko mua, vaan aikoo kertoo. Lupas sentään, että kuvia ei näytetä. Näin siinä kävi:

Yks nimeltä mainitsematon koira on ollu sisäsiisti jo yli kaks vuotta, eikä sen asian suhteen oo koskaan ollu ongelmia.

Viime yönä yllätti kuitenkin iso hätä...tarkotan nyt TOSI ISOA hätää, eikä se koira sit kai saanu ihmisiään hereille viemään sitä ulos.

Koska se on hyvin kekseliäs ja omatoiminen koira, se meni kissan vessalle ja pyllisti... Osuihan se tietysti vähän sinne päin, alusmuoville, mutta ei ihan laatikkoon. Semmoseen pieneen muovilootaan on muuten aika hankala sihdata. Kokeilkaa vaikka joskus.

No, kissat sai sit hepulin, kun ne hoksas sen suhteellisen kookkaan läjän siinä lattialla. Niille tuli kiire peittää se jollain ja koska vessa on kirjahyllyn vieressä, ne kiskoi peitoksi sieltä alahyllyltä kaiken tassuilla irti lähtevän.

Päiväkerhon laulukirjoille ei kuulemma ole enää meidän matalammalla kauheesti käyttöö, mutta työtodistuksensa se olis silti halunnu säilyttää hmm... hajuttomina..

Toisaalta se on kyllä jo eläkkeellä, eikä me kysellä siltä todistuksia, vaan kelpuutetaan se palvelutehtäviin ihan tollasilla kakkapapereillakin.

Aika kiusallinen tapaus silti. Toivotaan, ettei toistu..

9 kommenttia:

  1. :'D Tämä tarina pelasti ainakin meikäläisen päivän, vaikka siellä tunnelmat ei ehkä oo olleet yhtä riemuisat. Eläimet on ihan mahtavia tyyppejä!

    Teillä on ihana blogi :)

    VastaaPoista
  2. Voi juku! Tää oli pakko lukee muillekki! ;) Olipa hyvin kerrottu nolo hätäratkaisu. Niin se on fiksu koira, kun tiesi, että jotenkin sitä vessaa pitäisi käyttää. Ja fiksuja kissatkin, kun halusivat vahingon peittää. Vaikka lopputulos ei niin fiiniä ollutkaan. Kyllä näitten eläinten kanssa kaikkea voi sattua!

    VastaaPoista
  3. Koirat ja kissat ovat viisaita. Laatikkoon pyllisti ja kissat vielä halusi siivota jäljet. Aika metka juttu, haju oli varmasti sitä itteähänsä :))

    VastaaPoista
  4. Kyllä koirat osaa ja kissat tietää miten hätätilanteessa tulee menetellä. Hieno suoritus!

    VastaaPoista
  5. Näen sieluni silmin kun kissojen rescue-team yrittää peittää hartiavoimin tuotosta :)

    VastaaPoista
  6. Aika kekseliästä kuitenkin yrittää käyttää kissanvessaa! Mainio tarina :)

    VastaaPoista
  7. Onpa kekseliästä väkeä! Mainio tapaus, ei muuta voi sanoa.

    VastaaPoista