Sateen jälkeen

Sateen jälkeen ilma tuoksuu raikkaalta.

Kaikki kasvaarohjottaa semmosta vauhtia, että sitä pitää oikeen pysähtyä ihmettelemään. Ainukin kasvaa ja ihmettelemistä riittää, sillä onhan tämä sen ensimmäinen kesä..
Tähän aikaan vuodesta kaikki on hurjan vihreätä. Kyllä kesä on mukavaa!

Kivaa

Viikonloppuna me kaikki kolme nuorempaa koiraa päästiin korkeemman mukaan telttaleirille. Koko ajan satoi kuin saavista kaataen, eikä kameraa tullu pidettyä esillä ollenkaan, mutta voin vakuuttaa, että oli silti yhtä kivaa kuin Seitalla tossa kuvassa.

Ainua ei susi vieny, eikä kukaan muukaan menny hukkaan, vaikka kaikki sai kulkea ihan vapaana ilman talutinta (ne leiriläisetkin).

Teltta jäi sinne metsään vielä kuivumaan, kun lähdettiin kotiin. Kun korkeempi ihminen kokos porukkaa autoon, Ainu käpertyi kerälle telttaan ja sanoi, että hän voi kyllä jäädä vahtiin sitä sinne mettään muutamaks päiväks. Ei meidän korkeempi kumminkaan suostunu. Meidän olis tullu Ainua ikävä täällä kotona.

Kosaisu

Meidän matalampi sit kysäisi, eli kosaisi, sitä quun edellisen postauksen kommentissa ehdottamaa poikakoiraa. Sen ihminen oli kumminkin sitä mieltä, että Hupin tarttee vielä vähän kasvaa ja hyvä niin. Pojat on aika usein pitempään pentuisia kuin tytöt - niin ihmispojat kuin lapinkoirapojatkin.

Me nyt sitten ruvettiin oikeen miettimään, mitkä ne olis ne viis tärkeintä asiaa Seitan mahdollisessa sulhasessa ja pistettiin ne tärkeysjärjestykseen. Jos joku tuntee semmosen poikakoiran, joka sopis kuvaukseen ja vois olla halukas sulhasmiäheksi, niin saa mielellään ehdottaa.

1. Ensinnäkin sen koirun pitäis olla terve ja sen suvussa pitäis olla mahdollisimman vähän perinnöllisiä sairauksia (sitä ei tietenkään helposti voi tietää ja vastuullisen kasvattajan tehtävä onkin ottaa siitä mahdollisimman hyvin selvää).

2. ja 3. Sen tarttis olla hyväluontoinen ja älykäs, koska Seitakin on tosi fiksu, eikä me tahdota tyhmiä pentuja ollenkaan, kun ollaan näin hyvälle totuttu. Seita on ihanan rauhallinen ja ihmisille ja kissoille kyllä lempeä, mutta ei vieraille koirille, joten se poika vois mielellään olla vähän vähemmän tappelunhaluinen.

4. Sillä sais mielellään olla kaunis pää, pienehköt korvat, hyvä otsapenger ja vähän lyhyempi kuono kuin Seitalla.

5. Mielellään se sais edes periyttää kermanväriä, ellei sitten ole itsekin kerma tai soopeli.

Höh. Taitaa tämmöset listat olla yhtä pöhköjä kuin ihmisilläkin. Eihän sen paremmin täydellisiä ihmisiä kuin koiria ole olemassakaan...mutta saahan sitä tietysti haaveilla.

Pentuja vai ei?

Me suomenlapinkoirathan kuulutaan niin sanottuun PEVISA - ohjelmaan. Se tarkottaa sitä, että ennenku me voidaan hankkii Kennelliiton rekisteriin kelpaavia, puhdasrotuisia pentuja, meiltä tarttee tarkastaa ja terveeksi todeta ainaskin silmät ja lonkat. Se lonkkakuvaus ei ollu yhtään kivaa. Vaikka tutkimuksen ajaksi nukutettiin, mulla oli ainaskin paikat kipeenä monta päivää.

Seitaa ei oo vielä tutkittu, eikä vissiin tutkitakaan, jos ei sillekin toivota pentuja, eikä meidän ihmiset nyt oikeen osaa päättää toivoisko ne vai ei..Sopivaa isäkoiraa ei oo löytynyt, vaikka on vähän katseltukin ja vaikka Seita meidän mielestä on maailman nätein ja suloisin, pilvenpehmoinen pallero, ei sen ulkonäkö näyttelytuomarin mielestä ollu mitenkään henkeäsalpaava (No, se tuomari oli sen verran hassu, ettei se tunnistanu edes Seitan väriä, joten ei kai sitä muutenkaan niin vakavasti tarttis ottaa).

Seita on käyny kaks kertaa näyttelyssä ja molemmilla kerroilla tuli EH, eli erittäin hyvä. Sillä on kuitenkin kuulemma vähän liian isot korvat ja pitkämäinen pää. Luonteestaan se on aina kehässä näyttäny ne paremmat puolet, mutta on se joskus aika kamala, kun se omii ja puolustaa niin kauheesti ruokaa ja tavaroita ja rähisee vieraille koirille.

Sekin tarttee ottaa huomioon, ettei meille mahdu asumaan enää yhtään uutta lapinkoiraa ja mitäs sitten tehdään, jos ei niille pentusille löytyiskään hyvää kotia..Maailmassa on jo ihan liikaa kodittomia koiria. Eikä toi matalampi oo oikeen tarpeeksi hyvässä kunnossakaan hoitamaan semmosia palleroita.

Aika monta hyvää syytä on olla siis edes harkitsematta uusia pentuja moneen vuoteen, mutta jostain syystä asia kumminkin vaivaa mieltä. Sitäpaitsi Seita täyttää elokuussa kolme vuotta. Sen jälkeen ei oikeestaan oo kuin vähän yli vuosi aikaa jahkailla, ettei siitä tulisi liian vanha saamaan ensimmäistä pentuetta..

Toisaalta mä luulen, että Seitasta tulis kyllä hyvä emokoira ja varmasti se tykkäis omista pentusista, kun se niin hyvin hoiti munkin omia...Mutta mistäs tähän hätään nyt löydettäis edes se terve, kaunispäinen, ei-uhoileva, mielellään kermanvärinen isikandidaatti. Ei kai mistään...

Tuliaisia

Haettiin sitten matalammalle pellolta vähän rapaa (siinä tais olla ihan lannotteetkin mukana), kun se niin tahtois puutarhaan multahommiin, muttei jaksa. Jostain syystä se ei kauheesti ilahtunu, kun me ravistettiin se olkkarin matolle...

Ei paljon paimenkoiraa..

Tänään meidän ihmiset otti hetkeks Pippinlampaan ulos syömään. Se oli narussa kiinni, mutta puskan takana, kun ne päästi Ainun irti ja kutsu sitä kattoon lähempää. Kai ne luuli, että Ainu oli nähny sen turvallisesti pihan toisesta päästä jo, mutta ei ollu...

Kun se hirmuinen, iso mörrikkä kurkkas puskan takaa, Ainu pelästy niin kauheesti, että juoksi ulisten takas häkkiin. Ei taida siis tulla paimenkoiraa tästä tyttärestä. Ei ainakaan tämän peljästyksen jälkeen.

Tossa yläkuvassa mä oon suurin piirtein saman ikäinen kuin Ainu nyt ja jos ei olis tota kuvallista todistetta, voisin väittää, että harjottelin aika ansiokkaasti paimennushommia jo silloon. Tietty joskus piti juosta vähän toiseenkin suuntaan, kun Merrilammas oli hurja suuttuessaan ja puski niinku pässi.

Duracellpupu

Pikkukoirilla on kyllä pattereissa selvästi enemmän virtaa ku meillä vanhemmilla. Vaikkei Ainu mitenkään mahdottomimmasta päästä oo (matalampi sanoo muistavansa vielä hyvin yhen parkinvärisen pennun, joka riehui aamusta iltaan ja liikkui ääntä nopeammin kolme vuotta sitten ja, jos pääsee unohtuun, sen voi tarkista tän blogin alusta). On se silti aika väkkärä.

Jostain syystä siinä on virtaa kaikkein eniten myöhään illalla ja aamuyöllä. Siihen aikaan se saa tietysti helposti seuraa kissoista. Viime yönäkin kävi semmonen rytinä, ettei matalampi nukkunu ollenkaan. Korkeempi olikin onneksi töissä turvassa.

Mäkin meinaan joskus vähän väsyä tohon ipanaan ja silloon mä kiipeen kopin katolle, enkä oon näkevinäni ollenkaan, kun se hyppii siinä vieressä ku kumipallo.

On se söpö kummiskin ja kyllä se tosta kasvaa ja rauhottuu..Meidän pikku Duracellpupu.

Nää on niin kivoja..

Onhan Seita ihan sellaisenaankin ihan kiva ja nätti. Meidän ihmiset on nyt vaan ihastunut näihin satukuviin. Ei Seita kummiskaan oikeesti tolleen pilvissä leijaile..

Satuseita

Ylensyöntiä

Meidän ihmisillä on nyt ollu niin kiirus, ettei uusia kuvia ole otettu. Toi on melkeen kaks viikkoo vanha ja hyvä niin....Mä oon nimittäin vähän...hmmm..kasvanu - tosta vyötärön ympäriltä.

Mä oon viettäny paljon aikaa Ainun kanssa ulkotarhassa, kun ihmisillä on ollu menoa. Siks mä oon syöny aina ku Ainukin ja nyt oon sitten semmosessa kunnossa, ettei mussa ikinä ennen oo ollu näin paljo koiraa. Ei mulle myöskään ole koskaan ennen maistunu ruoka tällä tavoin ja siksi matalampi onkin antanu mun syödä ihan rauhassa. Olihan se pentujen hoitaminen sen verran kuluttava sessio, että nyt tarvii kerätä kroppaan lisää vitamiineja ja vähän massaakin.

Ainukin kävi eilen ensimmäistä kertaa elämässään pitkällä autoreissulla ilman mua. Se oli kuulemma ollu kylässä kiltisti. Ei edes pissiny mattoon. Hyvä niin, vaikka mua kyllä vähän huolestutti, että ne vie sen meiltä pois ihan kokonaan.

Tänään se kävi sit ekalla rokotuksella. Painoa oli jo 7,5 kiloa, melkeen saman verran ku mulla kuukautta vanhempana, vaikkei se mikään pullero oo. Se kai vaan meinaa kasvaa tosi isoksi isona.

Ira ja Eetu

Meidän kaverit Ira ja Eetu tuli eilen meidän kanssa lenkille. Eetu ei osunu kuviin, kun sillä oli tassu kipee ja paketissa, eikä se päässy meidän kanssa juoksenteleen. Ira opetti meille tollasta venäläistä marssityyliä (niin matalampi väittää, mutta emmä tiedä mitään sen paremmin Venäjästä ku marssimisestakaan).
Ira tapas ensimmäistä kertaa Ainun ja oli sille kiltti, vaikka tossa alemmassa kuvassa näyttääkin siltä, että se olis tuupannu Ainun kumoon.
Ainu on fiksu tyttö, kun se osaa olla uusien kavereitten kanssa sopivasti varovainen, mutta ei liian arka, eikä riidanhaastaja. Äitinsä tyttö..

Pöpö korvassa

Mun korvaa kutittaa jo neljättä päivää. Tänään ihmiset sit kärräs mut eläinlääkäriin. Sinne mä en niin kauheen mielelläni mee, mutta nyt ei onneks tehty mitään kamalaa, eikä tulehduskaan kuulemma oo paha. Jonkun putelin se lääkäri kumminkin lykkäs korkeemmalle mukaan ja mä epäilen, ettei se oo ihmisiä varten. Saa nyt sitten nähdä kenen korvaan se päätyy.

Mä oon kyllä sitä mieltä , että matalampi sen vois käyttää, kun sillon niin hirveesti kaikenmoisia vaivoja, eikä korkeemman korvatkaan ihan priimakunnossa oo. Sillä on nimittäin kovasti valikoiva kuulo..

Mukkelis makkelis

Vaikka Ainu näyttää jo isolta ja vahvalta, on se vielä niin pikkuinen, että kun me Seitan kanssa oikeen riehutaan, sen on parasta pysytellä kauempana, ettei se mee rikki.
Aika fiksusti se osaa varoa..
mutta joskus käy tollee.. Onneks sillon hyvät pehmusteet.