Muutaman päivän päästä mulla on puolivuotissynttäri. Alan kuulemma olla ihan ison koiran näkönen (kuva ois tietysti kiva, mutta ehkä sitte synttäripäivänä. Tuo kuva musta ja Essistä on otettu jo kuukausi sitten). Painan 12,5 kiloa ja pöksytkin alkaa jo näyttää semmoisilta kuin lapinkoiralla pitää. Isäntä mittas korkeutta ja sai lukemaksi 44 senttiä, mutta kyllä mä vähän kiemurtelin, niin ettei siitä voi olla ihan varma.
Viikonloppuna mua vietiin taas töihinkin. Pääsin paimentaan ihmisenpentuja poikaleirille. Se oli kivaa. Kun tultiin takas kotiin, korkeempi ihminen kertoi ylpeenä kuinka fiksusti mä olin siellä ollu. En ollu yhtään pissiny lattiallekaan, mut sit mä taas vähä repesin. Ei kai sitä ny loputtomiin voi pentumaisuuttaan pidätellä ja Seitallakin oli ollu mua kovasti ikävä.
Niin me sitten silputtiin pari siivousrättiä ja vessaharjan teline, ja pissiäloroteltiin litratolkulla lattialle, vaikka ihmiset käytti meitä hiki hatussa pihalla. Yöllä mä tyhjäsin kaikki kivat tavarat pöydältä ja kun ne oli leikitty valmiiks, me syötiin vessasta likaiset kissanhiekat. Sitte tuli tietysti yrjö ja olo oli taas sangen kotoisa.
Matalampi ihminen huusi pää punaisena, mut mä käännyin vaan nurinpäin ja kattoin sitä nätisti silmiin. Sillä se aina rauhottuu ja kyykistyy ennen pitkää mua rapsuttelemaan. Kuka nyt söpölle pikku pennulle malttaa pitkään vihotella ;-)
Viikonloppuna mua vietiin taas töihinkin. Pääsin paimentaan ihmisenpentuja poikaleirille. Se oli kivaa. Kun tultiin takas kotiin, korkeempi ihminen kertoi ylpeenä kuinka fiksusti mä olin siellä ollu. En ollu yhtään pissiny lattiallekaan, mut sit mä taas vähä repesin. Ei kai sitä ny loputtomiin voi pentumaisuuttaan pidätellä ja Seitallakin oli ollu mua kovasti ikävä.
Niin me sitten silputtiin pari siivousrättiä ja vessaharjan teline, ja pissiäloroteltiin litratolkulla lattialle, vaikka ihmiset käytti meitä hiki hatussa pihalla. Yöllä mä tyhjäsin kaikki kivat tavarat pöydältä ja kun ne oli leikitty valmiiks, me syötiin vessasta likaiset kissanhiekat. Sitte tuli tietysti yrjö ja olo oli taas sangen kotoisa.
Matalampi ihminen huusi pää punaisena, mut mä käännyin vaan nurinpäin ja kattoin sitä nätisti silmiin. Sillä se aina rauhottuu ja kyykistyy ennen pitkää mua rapsuttelemaan. Kuka nyt söpölle pikku pennulle malttaa pitkään vihotella ;-)
On kyllä vaikea kuvitella, että se kiltti pieni koira, jonka tapasin leirillä, voisi aiheuttaa moista tuhoa. Ettei vaan olisi nyt kyse jonkinlaisesta väärinkäsityksestä? ;-)
VastaaPoistaJuupa juu, moni koira päältä kaunis, mutta pieni riiviö sisältä. Vai kuinka se menikään ;-)
VastaaPoista