Korvanpiilotusta

Kun toi matalampi oli vähä leppyny siitä kukkapenkinmullistuksesta se toi meille possunkorvat, et me pysyttäis hetken poissa pahanteosta. Essi on kova piilottaan kaikkee ja niin se sit kaivoi omansa puun alle.Meinas vissiin, että tulee sitten älvästeleen sillä meille, kun me ollaan jo ehditty syödä omamme. Niin se aina tekee, mut tällä kertaa mä olin tarkkana..

Olin siinä sillee ihan viileesti niinku olisin kattellu muka muualle, mut seurasin tikkana, minne se sen laittoi ja heti, kun se lähti pois, me mentiin Seitan kans kaivaan se aarre ylös.

Ei se kumminkaan antanu meidän sitä syödä vaan tuli ärräten murraten ottaan sen meiltä takas, vaikka oltiin ihan itte kaivettu se maasta. Kai se lopulta tajus, että ainoa varma konsti pitää tommonen herkku tallessa on pistellä se rivakasti poskeensa, eikä säilöö mihinkään maakuoppaan.