torstai 11. elokuuta 2011

Tyhmät, rakkaat koiranpoikaset

Eilen oli kyllä kamala päivä. Kamalinta oli tietysti se Ainun katoaminen, mutta matalamman tietsikkakin hajosi ja se tarkoittaa sitä, ettei meistä nyt saada tänne vähään aikaan kuvia.

Ainu kumminkin nukkuu nyt litimärkänä keränä tossa lattialla ja sillon takajalka kipee. Mitään haavoja siinä ei näy, mutta se ontuu toista ketaraa niin, että tilattiin sille huomisaamuksi aika lääkärille ja annettiin kipulääkettä niinku lääkäri neuvoi.

Tää koko juttu meni niin, että eilen illansuussa oltiin korkeemman ihmisen ja sen metsäkaverin kanssa lenkillä. Seita hoksas kauempana jonkun mielenkiintoisen jutun ja lähti vipeltään puitten lomaan. Ainu lähti perään ja lopulta mä myös.

Kun viimeinenkin hännänhuiskaus oli hävinny, korkeempi kutsui meitä takas ja Seita ja mä tietysti tultiin, mutta tosta ipanasta ei näkyny enää jälkeäkään. Eikä sitä löytynyt, vaikka korkeempi ja se toinen mies etsi puoleen yöhön saakka.

Sit piti tulla kotiin muutamaksi tunniksi nukkumaan, kun oli jo niin pimeetäkin. Kun aamu valkeni, lähettiin uudestaan ja kahdeksan jälkeen se märkä, ontuva ja sangen helpottunut pikkupiski sit löytyi. Voitte arvata, että oltiin iloisia, kun saatiin takas tuo hölmö höpötassu. Ihmiset kerkes yön aikana pelätä jo vaikka mitä..

Kaipa eläinlapsetkin on vähän pöhköjä ennenkuin ne vanhenee ja viisastuu. Oli Ainun Utusiskokin mennyt viime viikolla puraisemaan varsaa takajalkaan ja arvaahan sen, miten se hepanpentu siihen vastas. Nyt ontuu Utukin. Toivottavasti ei kummallekaan siskokselle jää nyt vaivaksi mitään pysyvää.

10 kommenttia:

  1. Tosi hienoa etta Ainu loytyi. Talla Englannissa asti jannitettiin yli yon!

    VastaaPoista
  2. Huh helpotus. Oikein iso halaus ja rapsutus hukanteiltä palanneelle.

    VastaaPoista
  3. Olipa hyviä uutisia. Täälläkin kuppasin yömyöhään ja mielikuvitus laukkasi; pienelle kun voi sattua vaikka mitä.
    Onneksi kaikki hyvin. Jalkakin varmasti paranee.
    On se toisaalta hullua: kun on koiriin tykästynyt, niin vieraankin ihmisen koiran katoamista pitää murehtia tippa linssissä.. ;)

    -Pöö-

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että pieni on löytänyt kotiin, toivottavasti jalka paranee pian!

    Minäkin taas koin hermostuksen hetken, kun meidän porokoira luuli olevansa lintukoira ja lähti näöltä jahtaamaan teeriä. Siinä sitten oli ainakin 3-5 MINUUTTIA jossain näkymättömissä ja minähän jo ajattelin, että sinne meni. On tämäkin, kun heti alkaa kauhukuvia nähdä, kun toinen vähän ottaa spurttia. Siis Minni on tehnyt tuon tempun sen kymmenen kertaa, ja aina tullut viiden minuutin sisään pois, eli hölmöähän siitä on hermostua, mutta....

    VastaaPoista
  5. Siinnä kerkee sydän muljahtelemaan jos jonneen suuntaan ootellessa piäntä kotiin...
    Mahottoman hienoa että koti löytyi!!!

    VastaaPoista
  6. No, huh-huh! Olipa pelottava tilanne, mutta onneksi päättyi hyvin.

    VastaaPoista
  7. Rankkakokemus, kaikille. Varmasti myös Ainulle. Täälläkin ollaan toivottu parasta ja onneksi niin kävi! Rapsutuksia karkulaiselle.

    VastaaPoista
  8. Peikolta rapsutus toiselle pienelle. Ja huolestuneile muille koiruuksille ja ihmisille kanssa. Noin. :)

    VastaaPoista
  9. Onneksi pikkuinen Ainu löytyi....

    VastaaPoista