Ikinä en syö lauantaimakkaraa

Ikinä enää en syö lauantaimakkaraa. Yök. Tänään tuli molempien ihmisten kanssa semmonen tahtojen taistelu, ettei oo ikinä vielä ollu. Ne änkes jonkun pahanmakuisen pillerin Seitan ja mun makkaranpalaan, jota me tietysti pahaa aavistamatta haukattiin.

Kyllä Seitakin hoksas, että nyt ei oo mausteet ihan kohdallaan, mutta se kumminkin nielas, kun matalampi käski. Mä sylkäsin sen pillerin kaaressa menemään ja, kun se yritti pakottaa, mä juoksin kellariin piiloon. Se haki mut pois ja yllättävän sitkeesti yritti tukehduttaa mut sillä aineella, mut mä pistin hanttiin. Harkitsin jo murraamista tai puremistakin, mutta en mä ny sentään..Lopulta matalampi oli yltä päältä siinä matolääkkeessä ja mä mökötin sängyn alla.

Se sano sit sillai pahaenteisesti, että ootas, ku korkeempi tulee kotiin ja ootinhan mä. Ajattelin että kerron heti sille, kuinka mua on täällä rääkätty, mutta se olikin matalamman kanssa samassa juonessa. Ei auttanu pyristely, eikä hampaiden yhteen puristelu, kun se tukki sen liettyneen mötikän mun suuhun ja piti kuonosta kiinni niin kauan, että mä nielasin.

Kyllä on koiran elämä joskus kovaa.