Kura ja kissanpissa aiheuttaa ryppyjä

Ootteks te ennen kuullu, että kurasta ja kissanpissasta tulee ryppyjä? Me Seitan kans ei sitä tiedetty enneku kuultiin eilen, kun toi matalampi vaahtos, että se vanhenee ennen aikojaan, kun elämä on aamusta iltaan yhtä kuratassujen jälkien ja kissanpissojen luuttuamista.

Me oltiin sit takapenkillä mukana, kun se kävi kaupassa ostaas lisää Tolua ja toi samalla tommosia pieniä purkkeja. Niissä on vissiin ryppyvoidetta, jonka pitäis torjuu sitä vanhenemista. Ne purkit se jätti yöksi sohvalle, joten tottakai me Seitan kans haluttiin kans kokeilla. Altistutaanhan mekin koko ajan raskaasti kuralle ja kissanpissalle (kattokaa vaikka mua tossa kuvassa ja tota mattoo, joka laitettiin puhtaana lattialle viime viikolla). Olishan se ankeeta, jos mekin vanhennuttais ennen aikojamme.

Harmi vaan, ettei me saatu lasipurkkeja auki, eikä matalampi luvannu auttaa. Rähisi vaan taas, kun aamulla tuli alakertaan ja löysi noi laatikot tolleen. Son ihan sen oma vika sit, jos sillä on kohta kaks kauheen ryppystä lapinkoiraa. Tulis ny jo lunta, niin loppuis edes toi kura.

Temppuja, kiitos

Älkää ny ymmärtäkö väärin. Kyllä me tykätään tosta meidän matalammasta ihmisestä. Se on ihan hyvä rapsuttaan ja aika tottelevainenkin, mutta on se kyllä vähän tylsä. Nyt se meni kumminkin ostamaan tommosen kirjan ja sitä se on parina iltana innokkaasti lukenu ja välillä hihitellykkin, niin että kai siellä lukee jotain hauskaa. Me nyt sit vaan odotellaan, että se pistäis ne opit käytäntöön ja rupeis esittään meille jotain temppuja. Kyllä tässä jo jotain viihdykettä kaivattaiskin, kun koko ajan sataa, eikä koskaan enää päästä lenkille (paitsi viikonloppuna, kun korkeempi otti ton kuvan)

Jumppaa varastoon

Tänään me jumpattiin varastoon, kun huomenna korkeempi taas lähtee töihin ja sit me ei päästä lenkille ennenku lauantaina. Toi ylin kuva näytti ihmisen mielestä ensin ihan pystyynnostetulta kettupuuhkalta. Sitten, kun sitä katsoi lähempää, näytti siltä kuin mun ympärillä olis hopeinen sädekehä, mut eihän se mikään sädekehä oo. Se on Seita vaan mun takana.

Seitasta piti sit ottaa erikseen yksityiskuva, kun ei se kerinny hymyileen, vaikka käskettiin, ja siltä meni vahingos silmät kiinni, kun korkeempi otti kuvan. Maisemassa on nyt jänniä värejä, vaikka onkin aika märkää.

Saas nähdä, kuinka me saadaan aikamme kulumaan, kun matalampi meinaa mennä muutamaksi päiväksi töihin. Sitä se ei oo vielä koskaan meidän olemassaoloaikana tehnytkään. Onneks me nyt vissiin sitten vältytään ainakin hetken siltä sen koirankoulutusinspiraatiolta, kun se pääsee kouluttaan niitä ihmisenpentuja.

Haisuja ja kissankarkotusta

Tää kuva on tiätysti vanha, mutta tolta Piisku tänään on näyttänyt ja muutkin kissat, kun niitten vapauksia on ryhdytty rajoittaan. Ensinnäkin se littee paketti noissa matalamman eilisissä ostoksissa osottautui tahmeiksi liuskoiksi, joita laitetaan huonekaluihin kiinni semmosiin kohtiin, mihin kissat terottaa kynsiään. Ne on fiksuja otuksia, eikä yleensä tykkää tahmaisista tassuista, joten jotkut ehkä oppii muutaman kerran kokeiltuaan, ettei huonekaluja kannata raapia. Mimmi jo kerkes tarrata niihin pari kertaa tassunsa, eikä tosiaankaan näyttäny ilahtuneelta.

Toinen harmin aihe meillon tänään ollu ton matalamman hajumieltymykset. Se osti kyllä eilen kissa- ja koirakarkotettakin (ikävää käytöstä, sanon mä), mutta ihan vahingossa se keksi vieläkin tehokkaamman kissankarkotusaineen.

Meidän korkeempi ihminen ei kestä oikeen mitään hajusteita ja kokonaan siltä menee henkitorvi tukkoon ton matalamman lempihaisuvedestä, joka on jotain Yves Saint Laurentin Opiumia(onneks matalampi osaa kirjottaa sen. Mä en olis osannu edes lausuu). Nyt ,kun korkeempi on poissa, matalampi keksi, että kerrankin on oivallinen tilaisuus suihkutella sitä tököttiä, kun ei tartte ettii ambulanssin numeroo ja antihistamiinia valmiiksi.

No, se innoissaan pruuttas aika raskaalla kädellä ja niin siinä kävi, että kissat kulki nenä inhosta sikkaralla ja kiersi sen kaukaa koko päivän. Edes Muska, joka on ihan syliriippuvainen ei tullu lähellekään. Ei me koiratkaan siitä lemusta kovin innoissamme oltu, mutta ollaan sen verran kohteliaita, että varovasti vaan ihmeteltiin ja vilkuiltiin merkitsevästi toisiimme. Ei oo aina helppoo olla koirana, eikä kissanakaan, tässä talossa..

Identiteettikriisi

Tänään mua on kyllä haukuttu niin monenmoiseksi, etten enää tiedä, mitä pitäis uskoo. Aamulla matalampi sai raivarin, kun näki kuinka oli käyny ton pussilakanan, jonka se illalla laitto tuolin suojaksi, ettei me kuratassuilla sotketa sitä ihan täysin. Silloon se sanoi, että mä oon TYHMÄ koira. No, olihan se tietysti jo kolmas lakana viikon sisällä, mutta minkä mä sille voin, että ne on heikkoo tekoo ja täytyyhän mun tietysti saada tyyny hyvin ennenku voin nukkuu.

Päivällä se pakkas sitten meidät autoon ja otti mukaan eläinkauppaan shoppaileen. Se täti siellä on mukava ja halus nähdä meidät. Ihminen sit haki meidät autosta ja kehui vaihteeks kovasti, että mä oon niiiiiin hyvä ja fiksu koira. Koittais ny päättää. Vasta pari tuntii aikasemmin mä olin ollu sen mielestä ihan mahottoman tyhmä.

Se osti sieltä kaupasta kauheesti kissanruokaa ja sit jotain tavaroita, joista osa näytti mun mielestä vähä epäillyttäviltä. Kattokaa ny vaikka ton koiranpoikasen ilmettä ton elokuvalootan kannessa. Sehän on selvästi suunnattoman järkyttyneen näkönen ja filmin nimi on Koiran käytöskoulu.

Mä en nyt oikeen tiedä oonks mä sitten tuhma vai kiltti vai jotain siltä väliltä. Tekis mieli ajatella, että mä oon vaan vilkas, pieni lapinkoira. Se tuhmuus tai kiltteys on ihan kokonaan ihmisten keksintöä.

Tuumauksen tarpeessa

Ehei, älkää turhaan kadehtiko. Ei täällä oo näyttänyt tommoselta enää pitkään aikaan. Kunhan tässä haaveillaan ja muistellaan kesää. Nyt sataa. Pimeetä tulee kamalan aikasin. Palelee ja tassut kuraantuu, vaikka piipahdettais vaan omalla takapihalla pissalla.

Matalampi on yrittäny pitää meistä huolta yksikseen nyt jo kaks ja puoli kuukautta. Se on saanu sen tuumaamaan uudestaan semmosia asioita, jotka koskee aika paljon muakin. Sen pentukuume taitaa nimittäin olla ohi. Se ei kuulemma oo laittanu edes kennelnimihakemusta menemään, eikä oo ihan varma, viittiikö laittaakaan.

Siellä uudessakotona on nyt lattiat remontoitu ja ens keväänä, just silloon, kun mulle toivottiin niitä pentusia, siellä todennäkösesti uusitaan eteistä ja ulkoportaita. Mitenkäs mun pentuset sitten pääsis ulos pissalle ja jos ne pissii lattialle, siitä ei taida ihmiset tykätä.

Joku laamakin kuulemma on päässy irti ja jyllää vähä joka puolella maailmaa. Sen takia ihmisillä ei oo töitä, eikä rahaa ja sit ne kuulemma säästää helposti ensimmäiseks koiranruuasta, eikä me ainaskaan semmoseen kotiin voida mun pentuja antaa, jossa ei oo varaa ostaa niille kunnon ruokaa ja paljon leluja. Ja monille, jotka mun pentuasioista on kyselly on jo käyny niin, että niitten elämäntilanne on muuttunu, eikä ne voi nyt mitään koiranlapsia suunnitellakaan.

Semmosenkin toi matalampi on viimein hoksannu, ettei siitä oo kunnolla hoitamaan kolmea nuorta koiraa, kun kahdenkin villiäisen viihdyttäminen ja lenkittäminen yhtä aikaa on aikamoinen suoritus. Sitäpaitsi Essin pitää saada kans paljon huolenpitoa ja rapsutuksia, kun se on rakas vanha koira. Jos meille tulis nyt keväällä vielä iso liuta pentuja ja yks niistä jäis vaik meille, se vois olla Essin mielestä aika rankka juttu, kun sillä on jo meissäkin kestämistä. Kaikki koirat tarttee paljon leikkiä, liikuntaa ja rapsutusta. Ei koiruja kannata hankkia vaan siksi, että me ollaan niin söpön näkösiä pienenä (me Seitan kans ollaan tietysti söpöjä vielä vanhoinakin. Parannutaan vaan kaiken aikaa, niinku hyvä viini).

Niin, että meillä nyt sitten tuumataan. Kattotaan nyt kuinka käy.

Potkaa ja korvaton koira

Joulukausi on nyt sit vissiin avattu, kun matalampi osti meille poronpotkaa kaupasta. Me ei olla vielä koskaan kotona saatu oikeita luita, kun noitten ihmisten entiset koirat sai niistä aina vattavaivoja ja Essi on jo niin vanha, ettei se jaksa pureskella niin kovaa ruokaa.

Mä olinkin sitten vähä että "tä?!", kun ihminen tuuppas mun kuonon eteen sen luun. Seitalle homma oli heti selvä kuin pläkki ja niin oli Vinskillekin. Essillekin semmonen mötikkä nimittäin tuotiin, mutta sehän ei mahtanu mitään, kun kissat ryysäs joukolla sen potkalle. Vinski sen sitten lopulta murraten vei parempaan talteen. Näytti oikein etukäpälääkin Mimmisiskolle, että mees muualle, kun mä syön tän ihan itte.

Kyllä mäkin sitten lopulta innostuin kaluamaan, kun olin hetken asiaa tuumannu ja kattonu kuinka Seita rouskutti omaansa ja oli se ihan hyvää. Saa tuoda toistekkin.

Se mun pitää kans vielä sanoo, että kyllä mulla on korvat tallella ihan kärkiä myöten, vaikka toi matalampi nykyään unohtaakin ne vähä turhan usein kuvista pois.

Vallatonta menoa

Korkeempi antaa meidän yleensä tehdä enemmän kaikkee kivaa. Matalampi aina komentaa. Viime aikoina sillä on kumminkin alkanu ote lipsuun. Koskaan aiemmin me ei esimerkiks olla saatu kiivetä sänkyyn, mutta muutama viikko sitten siitä oli niin puhti poissa, ettei se jaksanu edes kieltää, kun me möngittiin sen viereen peiton alle. Näinhän siinä sit kävi ja saavutetuista eduista pidetään tiukasti kiinni.

Tollee me sit vaan tällätään naamamme, kun ihminen kysyy saako koirat olla sängyssä. Seita nauraa ja iskee silmää. Mä yritän parhaani mukaan söpöillä. Eihän me ihan aina kauheen kurasia olla ja onhan ihmisillä pyykinpesukone. Lämmin lapinkoira on kuulkaa päiväunilla mukava ja pehmoinen nukkumakaveri. Kokeilkaa vaikka.

Ruskeaa ja valkoista

Me on Seitan kanssa ryhdytty kasvattaan talviturkkia. Nää kuvat on otettu meistä ihan peräkkäisinä päivinä, vaikka toisessa onkin lunta ja toisessa ei.

Kun matalampi näki ton mun kuvan se hihitteli, että musta on lähteny väri siitä kohtaa, mistä se mieluiten silittää. Oikeesti mua kuuluis kyllä rapsuttaa rinnuksista. Siitä mä tykkään ja siksi siinä on tommonen valkonen merkki.

Etupäähän mulle on jo kasvanu vähä tota tummanruskeeta, mihin mä tykkään pukeutuu talvisin. Kesällä voi sitten kulkee vähän vaaleemmassa ja sitä on enemmän jäljellä tuolla takapäässä. Seita puolestaan on samanvärinen kermapallero kesät talvet, mutta viime talvena sillä oli tosi tuuhee ja paksu turkki. Saas nähdä saako se kasvatettua tänä vuonna sellasen. Nyt sillä on talvikarvaa vasta tommonen kapee soiro pitkippäin selän päällä.

Ei oppi ojaan kaada..

Ei oppi kuulemma ojaan kaada, mutta Seita saattaa semmosta tehdäkin.

Päivällä meillä oli kivaa, kun korkeempi oli kotona käymässä ja vei meitä pitkälle lenkille. Illalla sen piti taas lähteä jonnekin ja siitä me tultiin kaikki surullisiks.

Sitäpaitsi se sotki koko talon ja vei paljon tavaroita mukanaan jollain ihan oudolla isolla autolla. Ne tavarat, jotka jäi, on nyt sikin sokin pitkin huushollia laatikoissa ja pöydillä. Täällä ei oo enää ollenkaan kodin näköstä, eikä me Seitan kanssa oikeen tiedetä, missä me nyt voidaan nukkuu.

Essi seuraa tota matalampaa tiiviisti ihan ku se pelkäis, että matalampikin lähtee jonnekin ja jättää sen tänne, mutta mä kuulin tänään, kun matalampi lupas sille, ettei yhtään kissaa, koiraa tai muuta otusta jätetä, vaan kaikki otetaan mukaan uuteen kotiin. Koskahan me sinne mennään?

Miks ne ajaa sitä takaa?

Tänään lenkillä me nähtiin, kun metsästäjät ajoi takaa jotain otusparkaa. Sitä saalista ei ehditty näkemään, mutta ne ajokoirat kyllä ja sit ne miehet, jotka ajoi isoilla autoilla tietä pitkin pyssyt ojossa niiden koirien perässä. Kyllä mekin myyriä metsästetään, mut meistä se on vähän reilumpaa ilman pyssyjä ja autoo..

Kunnon riahu

Vihdoinkin korkeempi tuli käymään kotona ja päästiin pitkästä aikaa kunnon riahulenkille. Tiätteks muuten, mistä erottaa kummanko koiran häntää parhaillaan purraan? No, siitä tietty kumpi sanoo au. Aina ei muuten se purija ja purtava oo ees eri typpi. Valitettavasti.

Lettukestit ja rosvottua ruokaa

Tässä ei oo kuvia, koska me ei jätetty todisteita - kummastakaan offensiivista.

Eilen meillä kumminkin oli lettukestit. Matalampi paistoi ja kaikki sai, jotka vaan tuli jonoon. Jostain syystä meillä pitkäkarvakissat (Muska, Piisku ja Villiminttu) tahtoo maistaa melkeen kaikkea. Kookoslätyt oli niitten mielestä hyviä. Ne söi monta palaa. Essi ja minäkin saatiin molemmat ainaskin puolitoista isoo lättyy per koira. Seita ei tullu ees jaolle. Se on nykyään vähä nirso ja ennakkoluulonen kaikissa asioissa (vaik itte se on varmaan sitä mieltä, että se on vaan valikoiva ja tietää, mitä tahtoo).

Mäkin tiedän, mitä tahdon. On tienny jo pitemmän aikaa ja yleensä hankkinutkin kaiken, mitä oon halunnu, ellei joku oo just kerinny paikan päälle kieltämään. Siihen liittyy toi, mitä matalampi räikeesti nimittää rosvoukseks.

Meidän kisujen ruokakipot on nimittäin jostain kumman syystä keittiön työpöydällä ja kissat kiipee sinne semmosta porrasjakkaraa pitkin. Meidän muut koirut se tietenkin tehokkaasti pitää poissa Latzin kimpusta, mutta mulle ei oo mikään ongelma kiipiä liukkaita emännänjatkon askelmia pitkin ihan pöydälle saakka.

Niin siinä nyt sitten kävi, että viime yönä jäin ihan rysän päältä (vai pitäiskö sanoo pöydän päältä) kiinni. Onhan matalampi jotain epäilly, kun kisuista on yhtäkkiä tullut hirmuisia yösyömäreitä ja kupit on ollu aamulla ihan puhtaaksi nuoltuja... Nyt mä sit sain satikutia ja tunnelma oli aamullakin vielä vähän hyytävä.

Ymmärrettävistä syistä tässä ei nyt oo siitä tapahtumasta kuvaa..mutta sanonpahan vaan, ettei tässä huushollissa ymmärretä alkuunkaan tarpeeks arvostaa koirien aloitteellisuutta. Kandeis kyllä kannustaa vähän enemmän itsenäiseen ruuanhankintaan. Eihän sitä tiedä kuinka kovat ajat vielä koittaa. Mitäs sitten tehdään, jos meidän tarttee ihan itte ruveta ruokkimaan ittemme, eikä olla saatu edes harjotella?

Mimmi niistää

Nyt, kun korkeempi on niin paljon poissa, meistä ei tuu uusia kuviakaan tänne blogiin. Se kun on meillä se pääasiallinen kamerankäyttäjä. Matalampi väittää, että vaikka me ollaan ihan hyviä valokuvamalleja, sen ottamissa kuvissa me ollaan aina jotenkin suttusia ja vinksallaan.

Tää kuva on nyt sit vissiin kolme vuotta vanha, kun Mimmi ja Vinski on siinä tommosia pentusia. Mimmi karkas pari iltaa sitten häkin aidan yli tai ovesta (se ei suostunu kertoon kumpaa kautta se meni). Joka tapauksessa se sit livahti omille teilleen ja jäi koko yöksi ulos, ilman että kukaan huomas, kun matalampi oli jo nukkumassa ja se meillä yleensä suorittaa väestönlaskennat.

Aamulla ne sit hoksas, että yks pitkähäntä puuttuu. Kun me Seitan kanssa päästiin häkkiin, me het äkättiin se syreenipuskasta ja näytettiin ihmiselle, että tuolla se luuraa, hae äkkiä karkurikisu talteen. Hiukan nolosti sille kisulille sit kävi, kun se sai maksaa vapaudestaan flunssaisen hinnan. Sen nenä vuotaa nyt, eikä se selvästikään oo muutenkaan ihan täydessä terässä.

Me toivotaan kaikki, et se toipuu. Seitan kanssa käydään aina välillä pesees sen korvat ja tuupitaan kuonolla, et oo nyt pian taas meidän tavallinen, täpäkkä pikku Mimmi. Se on kiva kissa.