Haisuja ja kissankarkotusta

Tää kuva on tiätysti vanha, mutta tolta Piisku tänään on näyttänyt ja muutkin kissat, kun niitten vapauksia on ryhdytty rajoittaan. Ensinnäkin se littee paketti noissa matalamman eilisissä ostoksissa osottautui tahmeiksi liuskoiksi, joita laitetaan huonekaluihin kiinni semmosiin kohtiin, mihin kissat terottaa kynsiään. Ne on fiksuja otuksia, eikä yleensä tykkää tahmaisista tassuista, joten jotkut ehkä oppii muutaman kerran kokeiltuaan, ettei huonekaluja kannata raapia. Mimmi jo kerkes tarrata niihin pari kertaa tassunsa, eikä tosiaankaan näyttäny ilahtuneelta.

Toinen harmin aihe meillon tänään ollu ton matalamman hajumieltymykset. Se osti kyllä eilen kissa- ja koirakarkotettakin (ikävää käytöstä, sanon mä), mutta ihan vahingossa se keksi vieläkin tehokkaamman kissankarkotusaineen.

Meidän korkeempi ihminen ei kestä oikeen mitään hajusteita ja kokonaan siltä menee henkitorvi tukkoon ton matalamman lempihaisuvedestä, joka on jotain Yves Saint Laurentin Opiumia(onneks matalampi osaa kirjottaa sen. Mä en olis osannu edes lausuu). Nyt ,kun korkeempi on poissa, matalampi keksi, että kerrankin on oivallinen tilaisuus suihkutella sitä tököttiä, kun ei tartte ettii ambulanssin numeroo ja antihistamiinia valmiiksi.

No, se innoissaan pruuttas aika raskaalla kädellä ja niin siinä kävi, että kissat kulki nenä inhosta sikkaralla ja kiersi sen kaukaa koko päivän. Edes Muska, joka on ihan syliriippuvainen ei tullu lähellekään. Ei me koiratkaan siitä lemusta kovin innoissamme oltu, mutta ollaan sen verran kohteliaita, että varovasti vaan ihmeteltiin ja vilkuiltiin merkitsevästi toisiimme. Ei oo aina helppoo olla koirana, eikä kissanakaan, tässä talossa..