perjantai 25. syyskuuta 2009

Terapiakoira

Koko viikolla me ei nyt olla päästy lenkille, kun korkeempi on taas siellä uudella kotipaikkakunnalla töissä ja matalampi on jotenkin tavallistakin nuupahtaneempi. Onneks meillä on toi iso häkki, jossa mahtuu ottamaan ihan kunnon juoksuspurtteja, jos siltä tuntuu ja kyllähän meistä aina välillä tuntuu..

Seitan kans ollaan sit yritetty hoitaa tota matalampaa ja olla oikeen kilttejä, jos se vaikka tulis siitä edes entiselleen. Tänään, kun se meni nukkuun, mä kiipesin ihan hiljaa sen viereen sängylle. Kun se heräs, mä hymyilin sille (kyllä koiratkin osaa hymyillä. Kattokaa vaikka meidän kuvia) ja nuolaisin sitä nenänpäästä.

Ei se sit malttanu olla vihanen, vaikkei meillä koirat saa mennä sohvalle, eikä sänkyyn. Se vissiin tiesi, et mä yritin hoitaa sitä, kun huomasin, että sillä on kurja olo. Se sanoi mulle, et mä oon oikee terapiakoira ja rapsutti mua paljon.

Meidän ihmisille pitää nyt vissiin sit hankkia isompi sänky, et kaikki mahtuu, jos Seitakin tahtoo ruveta terapiakoiraks. Ei me kaikki millään samaan petiin sovita, jos korkeempikin meinaa tulla joskus takas kotiin nukkumaan..

3 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus!
    Tosta terapiasta ei ees tartte maksaa mitään. Ne on aika kallita ne muut terapiat ja semmoset.

    VastaaPoista
  2. Niin, paitsi jos vaikka tarttee hankkia isompi parisänky ;-)

    VastaaPoista
  3. Hyvin tehty. Ihmiset on yllättävän älykkäitä ja ne kyllä oivaltavat joskus mitä koirat haluavat sanoa. Luulen että tuo hoitojuttu on juuri sellainen.

    VastaaPoista