Vaaleanpunainen katras

Päästiin sitte lopulta jonkinlaiseen neuvottelutulokseen matalamman kanssa siitä lääkkeitten otosta ja kipulääkkeestä on selvästi ollu hyötyä.

Vaikka mun antiobiitit on vaaleenpunasia, noitten pentujen väri näissä kuvissa ei kuulemma johdu siitä (en olis ihan varma. On ne pillerit sekottanu mun vatsanikin taas perusteellisesti). Matalampi on vaan sössiny jotkut säädöt kamerassaan.

Nää on otettu tänä aamuna. Tossa ylimmässä on meidän Ainu.

Toi pieni musta on Utu, joka on tällä hetkellä tuon vieressään nukkuvan Unnin kanssa pentueen pikkuisin, vaikka ne syntyivät ensin ja olivat aluksi isoja. Unnin nassu on vähän märkä, kun se ryömi just ennen kuvausta mun hännässä, joka oli just pesty..

Tässä alimmaisena on Uula, se poika, jolla ei ole vielä kotia odottamassa. Se oli syntyessään varsinainen laiheliini, mutta nyt sillä on massua enemmän kuin yhden koiran tarpeiks.

Sen yläpuolella nukkuu Usva, jota matalampi tuolla aikaisemmassa postauksessa vahingossa väärin nimitti Unniksi, kun ei se hoksannu, että Usva on tyttö. Usvalle on ruvennu kaikista ensimmäisenä kasvamaan pitkä ja pehmoinen turkki. Se tuntuu käteen niin kivalta, että matalamman tekis mieli pöyhiä ja silitellä sitä ihan liikaa.. Onneks Usva on tyyni tyttö, eikä vähästä häiriinny.

Tää tässä on Murri. Tossa se näyttää ihan pieneltä mytyltä, mutta oikeesti se on niin isoluinen, että siitä voi tulla ihan nimensä veroinen nallukka. Silläkään ei ole vielä omaa kotia ja meidän matalamman tekis kauheesti mieli pitää se itse, mutta olis kai se aika vaikeeta, kun on niin monta tyttökoiraakin talossa..

Mun pennut voi siis hyvin, vaikka mä oonkin kipee ja meen maanantaina jonnekin leikkaukseen. Vauvoille on ostettu siks aikaa tuttipulloja ja emonmaidonvastikkeita. Sunnuntaina kuulemma vähän harjotellaan, että osaavat sit syödä pullosta sillä aikaa, kun mä oon reissussa..