Sillä aikaa, kun me kiltit isot koirat oltiin tänään päivälevolla, Seita hääri ahkerana. Se järsi sitä samaa kirjahyllyä, jota me jo kissojen kanssa alotettiin purkamaan. Ihminen ei tykänny yhtään ja sitä mä en kyllä ymmärrä ollenkaan. Ittekkin se repii tapetteja (antoi muuten meidänkin yks päivä repiä ja se oli kivaa. Lopulta oli koko olkkarin lattia silpun peitossa), eikä täällä ny muutenkaan niin kovin siistiä oo. Toi matalampi hosuu kaikenlaista kummaa ja puhuu jostain remontista. No, kyllä meille aina pieni hässäkkä kelpaa. Se vaan piristää, kun jotain tapahtuu.Essi on vissiin viettäny vähä liikaa aikaa ihmisseurassa, kun se aina niin paheksuu heti, kun meillä on kivaa. Joskus se ryntää oikeen kantelemaan, mitä me on keksitty. Mokomakin kielikello. Kattokaa ny, miltä se näyttää tossa kuvassakin, kun se on huomannu, mitä Seita tekee. "En se mä ollu" paistaa kauas sen naamasta. Mutta on se kyllä mukavasti lämmin nukkumakaveri, enkä mä viitti sitä enää vetää hännästäkään. Onhan mulla Seita sitä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti