Sovitaanko me sisustukseen?

Ihmiset on monessa suhteessa aika hassuja. Sekä mua että Seitaa on monet meidän ihmisten tuttavat käyny ihastelemassa, kun me pennut ollaan useimpien kaksjalkaisten mielestä söpöjä. Jotkut on käyny katsomassa ihan sillä silmällä, että oltaisko me sellaisia koiruja, jonkarotuisen nekin voisivat joskus hankkia. Ne on arvioinu meidän kokoa, mallia ja väriä kuin sohvaa huonekalukaupassa.

Meidän ihmisten kaverit on onneks aika fiksuja, mutta nettipalstoilta toi ihminen on lukenu välillä aivan kamalia juttuja siitä, kuinka koiria hankitaan ihan väärin perustein ja sitten pahimmassa tapauksessa hylätään tai kohdellaan kaltoin, kun ei se ollutkaan niin kiva kuin odotettiin. Ei me olla mitään lasten leikkikaluja, ei asusteita, pehmoleluja, kodinkoneita, eikä statussymboleita (mitähän sekin tarkottaa?! Kun ihminen käyttää tommosia sanoja, mä kallistan söpösti päätäni ja katson sitä kysyvästi silmiin. Silloon se yleensä huomaa innostuneensa vähä liikaa tossa vierassanojen käytössä).

Me tarvitaan hoivaa, huomiota ja kasvatusta. Meilläkin on tunteet, yksilöllinen persoona ja monenlaisia tarpeita. Me ei kumminkaan olla niinkuin ihmiset, eikä meiltä voi odottaa ihmismäistä käytöstä. Toi mun matalampi ihminen kyllä väittää, että on turhan optimistista odottaa sitä kaikilta ihmisiltäkään, mutta se onkin tommonen pessimisti. Voihan sitä aina toivoa.

Hyviä asioita tapahtuu joskus ihan yllättäen. Tänään esimerkiksi me kaikki kolme koiraa ihan ensimmäistä kertaa mentiin köllöttelemään samalle pedille. Kolme eriväristä ja aivan erimoista, mutta sisaruksia sittenkin. Samaa laumaa.